Rovaniemellä valtuusto taittaa peistä budjetista

Rovaniemen kaupunginvaltuusto on tänään käynyt keskustelua kaupungin talousarviosta ensi vuodelle. Esitys kirvoittaa kovasti kielenkantoja kun sen mukaan olisi luvassa lisää velkaa 25 miljoonaa euroa ja 7,6 miljoonaa euroa alijäämää. Kaupungin veroprosentti olisi kuitenkin säilymässä ennallaan.

Kotimaa
Rovaniemen kaupungintalo
Rovaniemen kaupungintalo Jarmo Honkanen / Yle

Rovaniemen budjettivaltuustossa päästiin äänestämään ensimmäisen kerran jo ennen ruokataukoa, kun perussuomalaisten Kalervo Björckbacka esitti budjettiesityksen palauttamista uudelleen valmisteluun. Esitys kuitenkin kaatui selvin numeroin 50 vastaan 8.

Ryhmillä on selkeästi omia näkemyksiä kuinka budjettia saataisiin tasapainoisemmaksi. Ensi vuodelle ei paljon ole tehtävissä, mutta pitkällä aikavälillä keinoja pitää löytyä, tämä oli yleinen kanta valtuustoryhmissä.

Vasemmistoliitto haluaisi korotusta kunnallisveroäyriin ja kiinteistöveron nostoa joka jo kerran hylättiin kunnanhallituksessa. Säästöä pitäisi saada kaikilta hallinnonaloilta, mutta palveluja ei saa karsia.

Vihreät ja sosialidemokraatit niin ikään kaipaisivat kiinteistöveron korotusta, jolla saataisiin lisää puolitoista miljoonaa euroa. Sosialidemokraattien ryhmän puheenjohtaja Reijo Sulasalmi perää kouluverkosta laajaa kokonaiskeskustelua sen sijaan että lähdetään lakkauttamaan yksittäisiä kouluja.

Perussuomalaiset aikovat tuoda keskusteluun konkreettisia kohteita, joista saataisiin säästöä. Viime torstainahan ryhmä teki oman esityksensä talouden tervehdyttämiseksi. Pelkästään rakenteellisilla uudistuksilla saataisiin ryhmän puheenjohtajan Matti Torvisen mukaan kolmen miljoonan säästöt. Kaupungin pitäisi myös lähteä vaatimaan vuokriin alennuksia.

Keskusta toisi kassaan rahaa Napapiirin veden ja Rovaniemen energian yhdistämisellä, ja odottaa myös hallinnon uudistuksen tuovan säästöjä. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Liisa Ansala odottaa, että kokouksessa käydään tiukkaa keskustelua ainakin kouluverkosta, päiväkotiverkosta ja aluelautakunnista.

Myös kokoomus luottaa hallinnon uudistukseen ja rakenteellisiin uudistuksiin. Mutta jos näyttää että tavoitteita ei saavuteta, niin kokoomuksen ryhmäpuheenjohtajan Leena Harju-Autin mukaan pitää harkita jopa pakkolomia.

Kokoomus olisi myös koulujen kimpussa, valtuutettu Leena Jääskeläinen oli jo aamupäivällä esittämässä Muurolan lukion lakkauttamista, Rautiosaaran ja Hirvaan koulujen yhdistämistä Muurolan kouluun ja mahdollisesti myös Meltauksen koulun yhdistämistä Ounasjoen peruskouluun Sinettään.

Ennakkoarvion mukaan keskusteluja käydään ja puheenvuoroja pidetään siihen malliin, että budjettia ei vielä tänään lyödä lukkoon. Jos näin käy, keskustelua jatketaan ensi viikon maanantaina.