Suomalainen sirkustaide myötätuulessa – ”Koska tahansa ennemmin tätä kuin kasista neljään toimistokuutiossa”

Satoja esityksiä ulkomailla tehnyt sirkusryhmä Race Horse Company keikkailisi mielellään useammin kotimaassa, jos se olisi mahdollista. Nykysirkus jää tukieuroilla mitattuna perinteisten taidemuotojen jalkoihin.

Sirkusryhmä Race Horse Companyn esitys. Kuva: Petter Hellman

Vain muutama vuosi sitten sirkusryhmä Race Horse Companyn perustajat tonkivat pääkaupunkiseudun roskalavoja etsien tarvikkeita, joita he voisivat hyödyntää ensimmäisessä esityksessään. Rahaa ei ollut, mutta visioita riitti. Nyt samat miehet muodostavat yhden Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista nykysirkuksista.

– Me käytiin Helsingin Kisahallilla, pelleiltiin permannolla ja opeteltiin uusia temppuja. Ja dyykattiin jotain romua, jonka kanssa yritettiin sitten kikkailla ja keksiä jotain, Race Horse Companyn perustajat Kalle Lehto, Rauli Kosonen ja Petri Tuominen muistelevat Madridin Circo Price -teatterissa, jossa ryhmä on esittämässä tuoreinta teostaan Super Sunday.

Race Horse Companyn perustaneet nuoret vastavalmistuneet sirkustaiteilijat lähtivät jahtaamaan unelmiaan, vaikka se tarkoitti tinkimistä elintasosta ja elämistä epävarmuudessa. Eipähän kukaan pääsisi syyttämään, ettei ollut pokkaa kokeilla.

– Meillä oli todella selkeätä, että halutaan tehdä koreilematonta nykysirkusta, jossa ei ole tanssia, teatteria, multimediaa tai muutakaan ylimääräistä. Jotain hikistä, raakaa ja maskuliinista, Petri Tuominen sanoo.

Suunnitelmista muodostui lopulta esittävää taidetta, joka koostuu perinteisestä sirkuslajeista kuten akrobatiasta ja trampoliinihypyistä, mutta mukana on myös omintakeisia temppuja ja mustaa huumoria.

Ironiaa ja murahtelua

Suomalainen jörö hauskanpito uppoaa yleisöön erityisesti ulkomailla. Viimeisten vuosien aikana Race Horse Company on esiintynyt ympäri Eurooppaa. Lisäksi ryhmä on käynyt muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Malesiassa. Espanjaan suomalaissirkus saapui Norjasta, josta matka jatkuu Ranskaan.

– Tietysti meillä on hienoja temppuja ja hurjan näköisiä isoja juttuja, mutta maailmalla on muitakin ryhmiä, jotka osaavat tehdä samanlaisia. Jotkut kovempiakin. Meidän touhussa on ehkä jotain välitöntä ja huonoakin huumoria, joka ehkä toimii, Kalle Lehto pohtii.

Myös espanjalaisyleisö on Race Horse Companyn esityksen jälkeen hämmentyneen tyytyväinen.

Sirkusryhmä Race Horse Companyn esitys. Kuva: Petter Hellman

– Olemme käyneet jonkin verran katsomassa erilaisia esityksiä, eikä nykysirkus ole uusi tuttavuus, mutta tämä oli jotain ihan erilaista. Hullua ja hauskaa, Paula ja Marta hihkuvat näytöksen jälkeen.

– Pidin erityisesti siitä, että jätkillä oli pokkaa vääntää vitsiä myös uskonnosta. Siihen ei täällä ihan joka päivä törmää, kolmikymppinen Alvaro kiittelee.

Nykysirkus näyttää suuntaa

Suomalaisella sirkustaiteella menee hyvin. Kiertävät telttasirkukset vetävät edelleen yleisöä, mutta taiteellisen kehityksen kärjessä kulkee moderni nykysirkus.

Nykysirkus eroaa perinteisestä sirkuksessa siinä, että esitykset tehdään tavallisesti teatteritiloissa. Teokset koostuvat pidemmistä esteettisistä kokonaisuuksista, jotka ovat lähempänä esittävää taidetta kuten nykytanssia tai -teatteria. Esitysten valmistelussa käytetään monesti valo-, ääni- ja pukusuunnittelijoiden sekä lavastajien apua.

Suomessa on parikymmentä vakituisesti toimivaa nykysirkusryhmää, joista valtaosa keikkailee myös ulkomailla. Viime vuonna kaikkiaan 14 ryhmää esiintyi yhteensä 22 maassa viidessä eri maanosassa.

Kansainvälistyminen on pikemminkin pakollista

Race Horse Company keikkailee mielellään ulkomailla. Taiteilijoiden mukaan heillä ei kuitenkaan ole käytännössä muuta vaihtoehtoa, sillä kotimaasta ei tahdo löytyä sopivia esiintymispaikkoja. Sopivia lavoja on, mutta niille ei sirkustaiteilijoita päästetä.

– Esimerkiksi Super Sunday -esitystä ei tilan puolesta voi Suomessa käytännössä esittää muualla kuin kaupunginteattereissa, joiden taas ei kannata ottaa vierailevia esityksiä vastaan. Ei siis ole esityspaikkoja. Fyysisesti on, muttei käytännössä, toteaa Circus Helsingin rehtori Mikko Rinnevuori, joka esiintyy myös Race Horse Companyn mukana.

Samoilla linjoilla on kotimaisen sirkustaiteen kehitysorganisaatio Sirkuksen tiedotuskeskus.

– Suomesta ei valitettavasti vielä löydy riittävästi esiintymistilaisuuksia. Koska kieli ei ole esteenä esityksen ymmärtämiselle ja kiertäminen kuuluu sirkukseen, on kansainvälinen työ luonnollinen osa sirkuksen ammattilaisuutta, sanoo Sirkuksen tiedotuskeskuksen tiedottaja Johanna Mäkelä.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä ymmärretään turhautuneita sirkustaiteilijoita.

Sirkusryhmä Race Horse Companyn esitys. Kuva: Petter Hellman

Kulttuuriasiainneuvos Katri Santtilan mukaan ministeriö on pyrkinyt helpottamaan tilannetta muun muassa Helsingin Suvilahteen remontoidun uuden sirkuksen keskuksen avulla sekä kannustamalla valtionosuutta saavia teattereita ottamaan ohjelmistoonsa myös ulkopuolisia esityksiä.

– Ennemmin kyse on aikataulujen ja taiteellisten ambitioiden yhteensovittamisen vaikeudesta. Neuvottelut tilojen käytöstä tulisi käydä riittävän ajoissa, mutta usein niin sanotun vapaan ryhmän toiminta tapahtuu lyhyemmällä aikajänteellä. Kun tilaa tarvittaisiin, on esimerkiksi kaupunginteatterin ohjelmisto ja tilatarve jo ehditty lyömään lukkoon, Santtila selventää.

”Sirkus saa murusia oopperaan ja teatteriin verrattuna”

Sirkuskentällä myös ihmetellään, miksi sirkustaidetta ei arvosteta yhtä paljon kuin perinteisiä taidemuotoja – ainakaan tukieuroilla mitattuna.

– Sirkuksen julkisen tuen määrä oli vain puoli prosenttia valtion esittäville taiteille (teatteri, tanssi, sirkus, ooppera) jakamasta tuesta vuonna 2012, vaikka sirkusesitykset keräsivät yli kymmenen prosenttia esittävien taiteiden katsojamääristä, laskee Johanna Mäkelä Sirkuksen tiedotuskeskuksesta.

Race Horse Companyn akrobaatti Petri Tuominen kummastelee samaa.

– Sirkus saa ihan murusia verrattuna esimerkiksi oopperaan ja teatteriin. Jos kuitenkin puhutaan näkyvyydestä ulkomailla ja erityisesti uusien katsojien houkuttelemisesta, niin sirkuksen ”hyötysuhde” on todella hyvä, Tuominen tuumii.

Sirkuksen tekeminen on nuorille taiteilijoille kuitenkin intohimo, vaikka käytännön toiminta on ajoittain kaukana siitä, mitä näyttävien esitysten perusteella voisi olettaa. Race Horse Companyn kansainvälinen läpimurtoteos Petit Mal esimerkiksi valmisteltiin koleassa teollisuusvarastossa.

– Piti vuokrata ylihintainen iso halli, jotta esityksessä tarvittavat välineet mahtuisivat sisään, mutta eihän siellä tietenkään ollut mitään lämmitystä ja ääni kaikui kaikkialle. Treeneissä ohjaaja ja muut seisoivat toppatakit päällä ja me puuskutettiin heidän edessään menemään. Sitä se käytännössä oli, Rauli Kosonen muistelee hymy huulilla.

– Mutta onhan se nyt koska tahansa silti mukavampaa hengata ja treenata vaikka kylmällä hallilla verrattuna siihen, että istuisi kasista neljään jossain toimistokuutiossa! Jos on kylmä, niin laittaa vähän enemmän vaatetta päälle, Kalle Lehto huomauttaa.

Yle Uutiset / Samuli Harala, Madrid