1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Finanssivalvonta moittii eläkeyhtiö Eloa valvontakirjeellä

Valvontakirjeellä valvoja esittää näkemyksensä valvottavalle, kyseessä ei siis ole varoitus. Moitteita tuli muun muassa siitä, kuinka tietoja toimitettiin Finanssivalvonnalle siinä vaiheessa, kun Eläke-Fennia ja Lähi-Tapiolan Eläke-Tapiola olivat sulautumassa yhteen eläkeyhtiö Eloksi.

Finanssivalvonta on lähettänyt eläkeyhtiö Elon hallitukselle valvontakirjeen. Fiva kiinnittää kirjeessä huomion Elon toisen edeltäjäyhtiön Lähi-Tapiolan Eläke-Tapiolan toiminnan moitittaviin tapoihin ja edellyttää nyt Elon hallitukselta, ettei vastaavaa enää tapahdu. Valvontakirjeellä valvoja esittää näkemyksensä valvottavalle, kyseessä ei siis ole varoitus.

Finanssivalvonta kutsuu vielä Elon hallituksen puheenjohtajan Harri Miettisen ja toimitusjohtaja Lasse Heiniön keskustelemaan aiheesta. Lisäksi Elon hallituksen on annettava Finanssivalvonnalle vuoden loppuun mennessä selvitys siitä, mihin toimiin yhtiö on valvontakirjeen perusteella ryhtynyt.

Moitteita Elon edeltäjä saa muun muassa siitä, kuinka tietoja toimitettiin Finanssivalvonnalle siinä vaiheessa, kun Eläke-Fennia ja Eläke-Tapiola olivat sulautumassa yhteen viime vuonna. Lisäksi Fiva moittii Eläke-Tapiolan palvelusopimuksia. Sen mukaan yhtiön hallituksen olisi pitänyt päättää, ettei uusia palvelusopimuksia tehdä tai vanhoja uudisteta, kun eläkeyhtiöiden sulautuminen oli kesken.

Eläke-Tapiolaa johti tuolloin Satu Huber. Hänen toimintansa ei Fivan mukaan vastannut huolellisuudeltaan ja luotettavuudeltaan sitä, mitä lakisääteistä eläkevakuutusliikettä hoitavan työeläkevakuutusyhtiön johdolta olisi voinut odottaa. Huber on nyt Elon varatoimitusjohtaja.

Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin, että Finanssivalvonta olisi epäillyt Eläke-Tapiolan entistä johtoa eläkevarojen väärinkäytöstä.