Valtatie 66 – koko maailman kokoontumispaikka

Vaikka valtatie 66 – Route 66 – virallisesti katosi kartoilta jo vuonna 1985, on sen kokeminen yhä monille unelmien täyttymys.

Ulkomaat
vanha mies ja vanha auto vajassa
Gary Turner kunnosti valtatie 66:lla kumia polttaneen jakeluauton vuodelta 1948.Olli-Pekka Sulasma / Yle

Gary Turner istuu hiljaisen maantien laidassa. Ohi pyyhältää verkkaiseen tahtiin auto silloin tällöin. Niin on ollut jo vuosia; reilut kolmekymmentä kilometriä Springfieldistä länteen autot ajavat kohti Kansasia pääasiassa valtatie 96 pitkin ja harva eksyy historialliselle valtatie 66:n pätkälle, kapealle ja huonokuntoisellekin.

– Rakastan romua, sanoo Gary Turner, kun kuljemme kohti hänen elämäntyötään.

pieni vanha huoltoasema
Huoltoaseman jäljitelmä vaalii valtatie 66:n muistoa Missourissa.Olli-Pekka Sulasma / Yle

Gary on kaikkeen valtatie 66:een liittyvän keräilijä ja amatöörihistorioitsija. Hän on luonut Paris Springsin pikkukylään jäljitelmän huoltoasemasta, jossa kävijä astuu menneistyyteen. Pihassa ja vajassa on valtatie 66:n varrelta talteen kerättyjä bensiinipumppuja, kylttejä ja autonromuja. Keltaisen kaupan jakeluauton – Fordin vuosimallia 1948 – hän on juuri saanut kunnostettua ja maalattua.

– Valtatie 66 on paikka, joka kokoaa maailman yhteen, sanoo Gary Turner.

Huoltoaseman alkuperäinen nimi on Gay Parita. Sen perustivat valtatien varteen Paris Springiin Fred ja Gay Mason vuonna 1930.

Kylttejä talon nurkalla
Gay Paritassa esineistö on vain katseltavissa, ei myytävänä.Olli-Pekka Sulasma / Yle

– Parita on espanjaa ja tarkoittaa tasa-arvoista. Nimessä on kuitenkin vain Gay, joten hän taisi olla Frediä tasa-arvoisempi, Gary Turner pohtii.

Tuli tuhosi alkuperäisen rakennuksen 1955. Huoltoaseman kopiolla Gary Turner vaalii muistoa valtatiestä, jota virallisesti ei ole enää olemassa.

Go West, young man!

Valtatie 66 perustettiin marraskuussa 1926 Missourin Springfieldissa pidetyssä katselmuksessa. Lähes 4 000 kilometrin pituinen valtatie oli osa alkuperäistä valtatieverkostoa, joka Yhdysvalloissa luotiin autoistumisen kynnyksellä. Se oli tie, jota pitkin nuoret miehet matkasivat länteen 30-luvun pula-aikana, armeija liikutti kalustoaan sotavuosina ja Amerikka oppi matkustamaan huvikseen 50-luvulla.

– Se oli päätie Chicagosta Los Angelesiin, jota käyttivät niin filmitähdet kuin pankkirosvotkin, Bonnie ja Clydekin, Gary Turner pakinoi.

vanha huoltoasema ja bensapumppuja
Gary Turnerin keräilysuosikkeja ovat valtatie 66:n huoltoasemiin liittyvät esineet.Olli-Pekka Sulasma / Yle

Route 66:n aikakausi toi tullessaan Yhdysvaltoihin uuden maantiekulttuurin: se synnytti motellit ja drive-in-palvelut. Esimerkiksi Yhdysvaltain ensimmäisenä pidetty drive-in-ravintola – Red's Giant Hamburger – oli tien varressa Missourin Springfieldissa.

– Red möi siinä hampurilaisia sekä ranskalaisia ja alkoi myydä niitä drive-in-ikkunan kautta, sanoo Tommy Pike, joka on Missourin Route 66 -yhdistyksen puheenjohtaja.

metallisia mainoskylttejä vajassa
Esineistöllä olisi ottajia, mutta Gary Turner ei myy niitä.Olli-Pekka Sulasma / Yle

Springfieldin kaupunki varasi viime kesänä vanhan valtatie 66:n varrelta paikan puistoksi, johon on tarkoitus kerätä lahjoituksilla tiehen liittyvää esineistöä. Jäljiltelmä ristinmuotoisesta Red’s Giant Hamburgerin kyltistä oli ensimmäinen hankinta puistoon.

Historiallinen maisematie

Valtatie 66 sai monta lempinimeä; sitä kutsuttiin valtateiden äidiksi ja koko Amerikan pääkaduksi. Lempinimensä mukaisesti Springfieldissä kuin muuallakin Amerikan pääkatu nimittäin kulki keskustan halki, ja sen saaminen paikkakunnalle oli haluttua.

– Päättäjät ja liikemiehet halusivat sen kaupunkeihin, koska se toi tullessaan matkailijat, sanoo puheenjohtaja Tommy Pike.

Aika ajoi kuitenkin vanhasta maatieverkostosta nopeasti ohi. Route 66 oli vain kaksikaistainen maantie, jolle kasvava liikenne ei mahtunut. Virallisesti keskustat ohiajoteinä kiertävä Interstate-valtatieverkosto hautasi valtatie 66:n alleen vuonna 1985 ja nimi katosi kartoista.

– Se oli kuolinisku myös monille tienvarren yrittäjille, sanoo Gary Turner, joka on kolunnut tienvarsien hylättyjä taloja pelastamassa tiehen liittyvää esineistöä vuosien ajan.

Route 66:n kyltit ovat kuitenkin tehneet paluun nostalgisen tien varrelle. Osavaltiot elvyttävät sitä henkiin osana historiallista maisematieverkostoa, koska yhä se tuo tullessaan maantienostalgiasta lumoutuneita matkailijoita.

Ulkomaisten matkailijoiden unelma

Gary Turner sanoo, että 90 prosenttia hänen huoltoasemalleen eksyvistä on ulkomaalaisia. Tai oikeastaan ulkomaalaiset tulevat tarkoituksella, amerikkalaiset eksyvät.

Vanha ruosteinen auto
Amatöörikeräilijät pelastavat katoavaa valtatie 66:n esineistöä.Olli-Pekka Sulasma / Yle

– Olen aina halunnut ajaa sen, sanoo Manchesterista, Britanniasta kotoisin oleva Robert Pile.

Viiden kaverinsa kanssa hän ajaa koko historiallisen reitin läpi: Matka alkoi Illinoisin Chicagosta ja päättyy Kalifornian Los Angelesiin Missourin, Kansasin, Oklahoman, Teksasin, Uuden Meksikon ja Arizonan kautta.

– Reitti on jännittävä ja tien historia kiinnostaa, sanoo kyydissä oleva Richard Marx.

Huoltoaseman vieraskirja kertoo, että kävijöitä on ollut Australiasta, Uudesta Seelannista, Pohjoismaista, Arabiemiraateista – maailman joka kolkasta siis.

ruosteinen auto ja vanha huoltoasema
Pihassa on useampi keräilyauto odottamassa kunnostusta.Olli-Pekka Sulasma / Yle

Gary Turner sanoo, että hän ei ole koskaan matkustanut maailmalle. Ei ole tarvinnut, sillä valtatie 66 on tuonut maailman hänen luokseen ja valtatien mukanaan tuomat ihmiset ovat opettaneet Gary Turnerille tämän.

– Jos unohdetaan uskonto ja politiikka, ihmiset lähes kaikkialta maailmasta ovat samoja, hyviä ihmisiä. Uskon näin koko sydämestäni, Gary Turner sanoo.

Olli-Pekka Sulasma, Yle Uutiset, Paris Springs, Missouri