Vauvoja syntyy Kokkolassa välillä ruuhkaksi asti

Naapurikaupungin synnytysosaston sulkeminen kesällä on tuonut odotetusti lisäkiirettä Keski-Pohjanmaan keskussairaalan synnytysosastolle. Lapsia on syntynyt jo yhtä paljon kuin koko viime vuonna. Vipinän lisääntymiseen varaudutaan palkkaamalla lisäväkeä.

Kotimaa
YLE / Kia-Frega Prepula

Kokkolassa on tänä vuonna syntynyt runsaat 1300 vauvaa eli saman verran kuin koko viime vuoden aikana. Lisäys johtuu siitä, että Pietarsaaressa synnytysosasto suljettiin kesän alussa. Tänä vuonna haikaran uskotaan tekevän kaikkiaan 1500 lentoa ja ensi vuonna vielä enemmän.

Sairaala varautuu ensi vuoteen palkkaamalla uusia hoitajia sekä kahdeksannen gynekologin. Uusia potilashuoneita rakennetaan niin, että vuodepaikkojen määrä kasvaa 32:sta 40:een. Tavoitteena on, ettei perhehuoneista tarvitsisi luopua, kuten aiemmin on ennakoitu. Kovan ruuhkan aikana niin voi silti sattua.

Osa synnytyssaleista on parhaillaan remontissa. Korjaustöiden loputtua tilanne on hyvä: keskussairaalassa on kaikkiaan kuusi salia.