Personal trainer löytyy myös kirjakaupasta ja teatterista

Kuntosaleilta tuttu valmennusmuoto leviää kulttuuripalveluihin. Nurmeksessa kirjakauppa on ryhtynyt tarjoamaan asiakkaille personal reader -palvelua. Henkilökohtaisia kunto-ohjelmia laatii myös Joensuun kaupunginteatteri.

kulttuuri
Kirjakauppias esittelee palvelujaan asiakkaalle
Riikka Heikkilä / Yle

Kunto-ohjelmia ei enää laadita pelkästään kilojen karistamiseksi, vaan nyt myös henkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Nurmeslainen pieni kirjakauppa on alkanut tarjota maksullista personal reader -valmennusta.

– Kyseessä on palvelu, jossa asiakas voi itse valita mitä kirjoja hän haluaa kirjakauppiaan ammattitaidollaan valtsevan ja toimittavan asiakkaan kotiin, kirjakauppias Heli Kuvaja kertoo liikeideastaan.

Kirjatoimitusten ohella palveluun kuuluvat myös alkutapaaminen ja valmennusohjelman laatiminen. Kauppias sai idean paitsi kuntosalilta, myös brittiläisen kirjakaupan tarjoamasta kirjakylpy-palvelusta.

– Bongasin idean kun olin perustamassa kirjakauppaa ja vierailin eri maiden kirjakauppojen sivustoilla. Törmäsin reading bath -palveluun, joka perustui siihen, että asiakas sai liikkeessä jutella kirjoista ja lopulta poistui kaupasta ison kirjapinon kanssa, Kuvaja toteaa.

Personal trainerit auttavat teatterista vieraantuneita 

Kunto-ohjelmia ovat alkaneet laatia myös muut kulttuuripalvelut. Esimerkiksi Joensuun kaupunginteatteri on tarjonnut keväästä lähtien henkilökohtaista valmennusta erityisesti kulttuurista vieraantuneille. Tukiryhmä koostuu kolmesta esitystaiteen ammattilaisesta.

Eräältä naiselta tuli hieno kommentti, että "ihan kuin olisin ensimmäistä kertaa käynyt teatterissa"

Merja Pennanen

Personal trainerit antavat muun muassa henkilökohtaista ohjausta esitysten katsomiseen ja ruotivat esityksiä yhdessä valmennettavien kanssa. Palaute on ollut hyvää.

– Eräältä naiselta tuli hieno kommentti, että "ihan kuin olisin ensimmäistä kertaa käynyt teatterissa", yhteisötaiteilija Merja Pennanen Joensuun kaupunginteatterista kertoo.