Metsän nävertäjät ja nykertäjät taipuvat taiteeksi

Tuuli suhisee vanhassa kuusikossa. Loppusyksyn luonto lepää vihreänharmaana. Luonnontuntija, opettaja ja taiteilija Panu Villasen maastokengät painuvat märkään sammaleeseen. Villanen tunnetaan lintumiehenä, mutta häntä innostavat myös luonnon näkymättömissä pakertavat oliot. Villanen puhuu ja tekee taidettaan nävertäjistä ja nakertajista, nikertäjistä ja nykertäjistä, joiden tekemät polut ja pesät ovat elintärkeässä osassa metsäluonnon kiertokulussa.

taide
Taideteos Käärökärsäkäs
Panu Villasen taideteos KäärökärsäkäsPanu Villanen

Panu Villanen tekee taidetta pienistä, näkymättömistä metsän olioista ja niiden jäljistä. Hämeenlinnan Verkatehtaalla Valuvikoja –galleriassa esillä olevassa näyttelyssään Villanen tutkistelee polkuja kaarnan alla ja puiden katveessa. Villasen taiteessa näkymättömästä tulee näkyvää, kun pikkuruiset hajottajat kuvataan hohtavina metallivalutöinä.

- Jos tarkemmin tutustuu puun pintaan, niin siellä tapahtuu koko ajan ihan valtavasti, ihastelee Villanen inspiraationsa lähteitä.

Kuolema on aina läsnä luonnossa

Luonnon kiertokulku on taiteilija Panu Villaselle inspiraation lähde. Se, miten jatkuvasti syntyy jotain uutta ja kuolee pois vanhaa.

– Elämään kuuluu kuolemakin, se on ihan vääjäämätön juttu, toteaa Villanen.

Lahottajat ja muut kuolevan aineksen luonnolliset käsittelijät ovat Villasen mielestä jännittäviä seurattavia.

– Kuolema on sillä tavalla läsnä koko ajan, että varmaaan 10 prosenttia meillä tunnetuista eliöistä on sitä saattoväkeä eli jonkun täytyy hoitaa tämäkin työ, kuvailee taiteilija.

Älä syyllistä – ole esimerkkinä

Villanen haluaa taiteellaan suojella luontoa, mutta vierastaa saarnaamista tai syyllistämistä. Erityisesti hupenevat luonnonvarat ja tavarapaljous ovat pulmia, joihin Villanen tarttuu. Hän itse käyttää taiteeseensa vain kierrätysmateriaalia.

– Mä en tykkää siitä, että osoitellaan sormella ja vähän syyllistetäänkin, mutta mitä jos varsinkin me aikuiset näyttäisimme esimerkkiä nuorille, vihjaa Villanen.

Villanen uskoo ajatukseen, jossa toisen roska voi olla toisen aarre. Hän muistuttaa, että jatkossa esimerkiksi teollisuuden sivuvirtoja voisi entistä useampi taho hyödyntää ja siten voitaisiin uusien luonnonvarojen käyttöä.

– Jos en minä, niin kuka. Jos ei nyt, niin koska sitten, napauttaa Panu Villanen.