1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Venäjä kertoi alkavansa partioida pommikoneilla lähellä Yhdysvaltain aluevesiä

Yhdysvaltain puolustusministeriö kommentoi, että mikä tahansa valtio saa toimia kansainvälisillä vesillä ja kansainvälisessä ilmatilassa.

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu kertoi keskiviikkona, että Venäjä aikoo lähettää pitkän kantaman pommikoneitaan säännöllisille partiointilennoille.

– Nykytilanteessa meidän täytyy pitää yllä sotilaallista läsnäoloamme läntisellä Atlantilla ja itäisellä Tyynellämerellä, samoin kuin Karibianmerellä ja Meksikonlahdella, Shoigu sanoi.

Korkea-arvoinen sotilaslähde sanoi uutistoimisto AP:lle, että Venäjä ei ole edes kylmän sodan aikana partioinut pommikoneilla Meksikonlahdella. Silloin alueella lensi säännöllisesti muunlaisia venäläislentokoneita, kuten sukellusveneiden torjuntaan ja tiedustelutehtäviin tarkoitettuja koneita.

Venäläiset pitkän kantaman pommikoneet partioivat kylmän sodan aikana Atlantilla ja Tyynellämerellä, mutta lennot lopetettiin Neuvostoliiton sortumisen jälkeen. Presidentti Vladimir Putinin valtakaudella ne on aloitettu uudestaan.

Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedottaja, eversti Steve Warren sanoi, että millä tahansa valtiolla on oikeus toimia kansainvälisillä vesillä ja kansainvälisessä ilmatilassa. Warren huomautti, että venäläiset ovat partioineet Meksikonlahdella ennenkin.

– On tärkeää, että venäläiset suorittavat operaationsa turvallisesti ja kansainvälisten normien mukaisesti.