Vaikeat ajat eivät huoleta nuoria: ”Kuka tahansa kunnianhimoinen voi ryhtyä yrittäjäksi”

Nuoret yrittäjänalut kertovat, että esimerkiksi Mikkelissä on pääkaupunkiseutua paremmat mahdollisuudet päästä mukaan aloitteleville yrityksille tarkoitettuihin ideapajoihin ja kiihdytysohjelmiin.

yrittäjyys
Annie Talvasto
Kuvassa Annie Talvasto.Juho Liukkonen / Yle

Etelä-Savossa Mikkelissä alkoi syksyllä Ahjo-”kiihdytyskurssi”, jossa avustetaan nuoria yrittäjiä saamaan liikeideansa vauhtiin lyhyessä ajassa.

Yksi ohjelmaan osallistuneista on Annie Talvasto. Hän on viritellyt uutta liikeideaa yhdessä tiiminsä kanssa. Tiimissä on hänen lisäkseen neljä henkilöä. Yritystä voisi luonnehtia eräänlaiseksi välittäjäpalveluksi.

– Meidän liikeideassa koulun penkillä puurtavien opiskelijoiden osaamistasoa tarjotaan liike-elämään.

Kipinä yrittäjyyteen saatiin lukion toisella luokalla, koulussa järjestetyn nuoryrittäjyysprojektin myötä.

– Usein yrittäjyyden kuvitellaan olevan sellaisia, jotka ottavat pähkähulluja, suuria riskejä. Kenestä tahansa voi tulla yrittäjä. Kuka tahansa, jolla on kunnianhimoa kehittää itseään voi ryhtyä yrittäjäksi, Annie Talvasto kertoo.

– Yrittäjyys on juuri niin vaikeaa, kuin sen tekee itselleen.

Sparrausohjelmille löytyy kysyntää

Mikkelin kiihdytysohjelmassa osallistujia prepattiin kehittämään liikeideansa siihen kuntoon, että sen voi esitellä mahdollisille yhteistyökumppaneille tai rahoittajille.

Vajaa kaksi kuukautta kestävään intensiivikoulutukseen osallistui väkeä Suomesta, Vietnamista, Ranskasta, Vietnamista, Saksasta, Venäjältä, Kazakstanista ja Iranista saakka.

– Kiihdytysohjelmiin haetaan kunnianhimoisia tiimejä. Suomessa on siis vastaavanlaisia yhteisöjä kuin Mikkelissä, mutta kaikilla ei ole tällaisia valmennusohjelmia. Meillä ei vaadita ohjelmaan etukäteen muuta, kuin että hakijalta löytyy jalostettava liikeidea ja tiimi, ohjelman järjestäjäporukkaan kuuluva Piritta Parkkari kertoo.

Kiihdytysohjelmassa opetellaan muun muassa ”pitchaamista” eli pitsausta. Sillä tarkoitetaan oman liikeidean tai tuotteen esittelyä toiselle tiivistetysti, lyhyessä ajassa.

Olli Marjalaakso ja Piritta Parkkari
Kuvassa Olli Marjalaakso ja Piritta ParkkariJuho Liukkonen / Yle

Etelä-Savo kiinnostaa yrittäjiä

Onko Etelä-Savo nuorten yrittäjien silmissä kasvualusta? Ohjelmaan osallistuneet kiittävät Mikkeliä siitä, että kaupungissa panostetaan yritysten tukemiseen.

– Vastaavanlaisia kiihdytysohjelmia on useissa isommissa Suomen kaupungeissa. Esimerkiksi Turussa ja Helsingissä ohjelmaan pääsy on selkeästi kilpaillumpaa. Mikkelissä alkuvaiheessa pääsee helpommin mukana, mikä on etu. Jos olet aloittava firma, niin sinut huomataan ja erotut massasta, ryhmää vetänyt Piritta Parkkari kertoo.

– On kuitenkin tärkeää, että tämänlaiseen valmennukseen ei tule katkoja vaan sitä tarjotaan säännöllisesti, Annie Talvasto täydentää.

”Uutta Nokiaa ei ole tulossa”

Kiihdytysohjelmiin haetaan, koska niiden kautta löydetään hyvässä lykyssä uusia yhteistyökuvioita ja kumppanuuksia.

– Jos emme uskalla koota verkostoja ja kutsua muualtakin puolelta Suomea asiantuntijoita ohjeistamaan ja neuvomaan meidän kykyjämme, niin homma ei vaan toimi, MikkeliES-bisnesyhteisön rakentaja Olli Marjalaakso toteaa.

Marjalaaksosta Mikkelissä pitäisi olla entistä avoimempi kaupungin ulkopuoliselle toiminnalle.

Suomalaisista startup-yrityksistä puhutaan paljon ja niistä haaveillaan uutta moottoria kasvulle. Usein kartalle ilmaantuu kuitenkin enemmän yrittäjiä kuin menestystarinoita.

– Meillä odotetaan Suomessa uutta Nokiaa ja se on kirosana startup-piireissä. Uutta Nokiaa ei ole kuitenkaan tulossa. Se on poliitikkojen harhakuva. Puhutaan uudesta Nokiasta ja odotetaan, että yhtäkkiä tulee 2000 työpaikkaa. Pitäisi keskittyä siihen, että saadaan uusia yrityksiä pystyyn, Marjalaakso vastaa.

Monet ovat huolissaan myös siitä, että menestyvät yritykset katoavat ulkomaille. Marjalaaksosta tämäkään ei ole ongelma. Käteen jää silti uusia kontakteja ja verkostoja.

– Suomessa yrityksille tarkoitetut julkiset tukiverkot ovat hyvät. Esimerkiksi Ely-keskuksessa on hyviä asiantuntijoita ja siellä osataan tukea monimutkaisemman liikeidean kanssa painivia startupeja. Tästä kiitos.

– Se, mikä tapahtuu virka-ajan ulkopuolella, rennompi verkostoituminen ja ajatusten vaihto. Tätä tarvitaan kuitenkin Mikkelissä enemmän. Täällä ei kannata yksin puurtaa ja lähteä alusta asti tekemään. Yhdessä saadaan isompaa aikaiseksi.