1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kirjallisuus

"Suomi meni valheenkengin Euroopan Unioniin"

Hannu Salama kirjoittaa rajusti EU:sta, vasemmistolaisuudesta ja kristinuskosta. Raamattunsa tunteva Salama kirjoittaa roisisti Jeesuksesta.

Hannu Salama.
Nadja Nowakin ja Seppo Puttosen haastattelussa kirjailijakonkari Hannu Salama. Salaman uusin teos on nimeltään Hakemisen Riemu.

– Minusta Euroopan Unioniin mentiin valheenkengin. Tavalliselle kansalle ei selvitetty kaikkia asioita, mitä sopimukseen kuuluu. Myöhemmin annettiin oikea selitys, että päätös oli poliittinen. Toisin sanoen, kun päätös on poliittinen, kansalle saa syöttää mitä tahansa puppua, sanoo Hannu Salama

Salama kritisoi kovin sanoin EU:ta romaanissaan Hakemisen riemu. Siinä hänen alter egonsa, Harri Salminen, arvostelee myös vasemmistolaisuutta ja ay-liikettä, joka on muuttunut pelkäksi viihteilyksi. Salaman mukaan hänellä itsellään ei ole ollut ay-liikettä vastaan yhtään mitään, vaikkakin ay-liike on meltoutunut entisestä. Hänen mielestään ay-liikkeen pitäisi olla vahvempi.

– Olen pettynyt kokoomus-vasemmistolaisuuteen, koska mielestäni vasemmistolla ja oikeistolla pitäisi olla selvä ero.

Salama kuvaa itseään 78-vuotiaaksi eläkeläiseksi, joka tulee omillaan toimeen.

– Minun ei tarvitse kuitenkaan mennä Itäkeskusta kauemmaksi, niin näen siellä paljon lannistettuja suomalaisia, jotka ovat huonommassa jamassa kuin minä, sanoo Salama.

Hakemisen riemu -romaanissa on kaksi kertomusta. Yhdessä Harri Salminen kertoo omasta elämästään ja rutisee nykymaailman menosta. Toisessa on Salaman rujo versio Jeesuksesta. Hän ei kuitenkaan sano kokeilevansa, mitä uskonnosta saa nykyään kirjoittaa.

– Jos minä jotain rajoja kokeilen tuossa kirjassa, niin ne ovat romaanikerronnan rajat. Minusta romaanimuoto on pitkän aikaa tuntunut minun tekemänäni siltä, ettei se vastaa totuutta. Se on 1800-luvulla muotoutunutta ilmaisua.