1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. politiikka

Ryhmäneuvottelut eduskunnassa kariutuivat - maatalousvaliokunta jää oppositioenemmistöiseksi

Eduskunnan maatalousvaliokunta jää ainakin toistaiseksi oppositioenemmistöiseksi. Mikään oppositioryhmä ei halunnut vaihtaa edustajaansa muuhun valiokuntaan hallitusryhmien tarjoamilla ehdoilla.

Eduskuntaryhmät ovat neuvotelleet syksyn aikana maatalousvaliokunnan yhden paikan uudelleenjakamisesta. Maa- ja metsätalousvaliokunta muuttui oppositioenemmistöiseksi kun Vihreät siirtyi hallituksesta oppositioon syyskuussa.

Maatalousvaliokunta myös jää toistaiseksi oppositioenemmistöiseksi, koska hallitus- ja oppositioryhmien neuvottelut paikanvaihdosta ovat kariutuneet.

Lokakuussa hallituspuolueiden eduskuntaryhmät perustelivat muutostarvetta sillä, että enemmistöhallituksen on pystyttävä puolustamaan hallituksen esitystä myös maatalousvaliokunnassa.

Muutoin tilanne voisi johtaa siihen, että oppositioenemmistöinen maatalousvaliokunta muuttaisi tai kumoaisi hallituksen esityksen, joka taas eduskunnan täysistunnossa ja suuressa valiokunnassa käännettäisiin hallituspuolueiden enemmistön voimin hallituksen tarkoittamaan muotoon. Tällainen käsittelytapa veisi aikaa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman vahvistaa, että hanke on toistaiseksi unohdettu.

Hallitusryhmien tarjous ei riittänyt oppositiolle

Keskusta olisi halunnut vaihdossa paikan valtiovarainvaliokuntaan, jota hallituspuolueet pitivät liian kovana hintana. Vasemmistoliitto tai Vihreät eivät halunneet luopua ainokaisesta maatalousvaliokunnan paikastaan. Perussuomalaiset kieltäytyi paikanvaihdosta jo aiemmin.

Jos eduskunnan enemmistö haluaisi, se voisi asettaa maatalousvaliokunnan uudelleen. Valiokunnan uudelleenasettaminen olisi kuitenkin järeä parlamentaarinen toimi, joka herättäisi laajaa keskustelua toimintaperiaatteista.

- Hallitusryhmät ovat sopineet, että toistaiseksi maatalousvaliokunta jatkaa oppositioenemmistöisenä, kertoo Backman.

SDP:n ryhmänjohtajan mukaan valiokunnan uudelleenasettaminen säilyy yhtenä vaihtoehtona, jos esimerkiksi lakiesitysten eteneminen sitä vaatii.

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat arvioineet, että tässä vaiheessa valiokuntaan tulevat asiat eivät välttämättä vaadi hallitusrintaman enemmistöä maatalousvaliokunnassa.

Maatalousvaliokunnan muuttaminen hallitusenemmistöiseksi oli yksi niistä toimista, joista eduskunnan puhemiehistö ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat keskustelivat lokakuisessa kokouksessaan eduskunnan toiminnasta niukan enemmistöhallituksen aikana.