1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Koulujen teknologiset valmiudet vaihtelevat – ohjelmointia opetetaan post it -lapuilla

Opetuksessa korostetaan teknologiaa, innovatiivisuutta ja elämyksiä. Tämä on yksi tämän vuoden loppuun mennessä valmistuvan uuden opetussuunnitelman vahvimmista viesteistä. Uudistus haastaa paitsi koulut niin myös päättäjät vuoden 2016 syksyyn mennessä. Innovatiivisuus ja luovuus vaativat nimittäin rahaa, jota useassa kunnassa on yhä vähemmän. Ovatko opetussuunnitelman vaatimukset tasa-arvoisia ja realistisia?

Kotimaan uutiset
Lappee koulu tabletti innovatiivinen oppiminen
Lappeen koulun kuudesluokkalaiset tekevät tableteilla elokuvia. Yle/Lauri Silvander

Lappeenrantalaisen Lappeen koulun media-aukiolla on käynnissä oppitunti. Osa porukasta on kokoontunut säkkituolikasan edustalle. Keskimmäisellä tytöllä on kädessään tablettikone. Hän siirtelee keskittyneesti ruudulla suhaavia raitoja, ja uhkaavan näköinen hahmo kommandopipo päässään liikkuu ruudulla.

Kuudesluokkalaiset ovat viimeistelemässä omia elokuviaan. Ryhmät ovat jo tehneet käsikirjoitukset ja suunnitelleet tuotantonsa visuaalisen ilmeen. Käynnissä ovat viimeiset kuvaukset ja leikkaus.

– Kuvaamme näytelmää nimeltään Rosvo ja poliisi. Seuraavaksi on edessä rosvon pidättäminen. Tablettikoneita varastetaan ja muuta, poliisia näyttelevä Elina kertoo.

Rosvolla on yllään raitapuku, valkea pukinparta ja jäniksennenä. Parran takaa kuuluu lähinnä kevyttä muminaa.

– Tuolla tabletilla me kuvataan, rosvoa esittävä kuudesluokkalainen Jaakko toteaa.

Apulaisrehtori Arto Väliketo tarkkailee työntekoa ja auttaa tarvittaessa. Oppitunti tuntuu pyörivän eteenpäin omalla painollaan.

– On uskomatonta nähdä, mitä kaikkea kuudesluokkalaiset pystyvät tekemään tällaisissa projekteissa.

Lappeen koulussa perinteistä poikkeavat opetusmenetelmät ovat keskeinen osa arkea. Innovatiivinen oppiminen ja luovuus on otettu huomioon arkkitehtuurista lähtien. Kaikissa kouluissa ei olla yhtä pitkällä. Teknologian opettaminen on kouluille ja kunnille myös taloudellinen kysymys.

"Osa kouluista voi kääriä hihat"

Opetushallituksen erityisasiantuntija Juho Helminen on perehtynyt teknologian opettamiseen kouluissa. Hän kertoo, että opetussuunnitelma antaa mahdollisuuden asennemuutokselle. Koulujen lähtökohdat ovat kuitenkin hyvin erilaiset.

Me olemme uutena kouluna onnekkaassa asemassa. Aina ei olla aina samalla lähtöviivalla, mutta eri kouluilla on erilaisia vahvuuksia.

Arto Väliketo

– Osa kouluista voi yksinkertaisesti kääriä hihat ja toteuttaa. Toisissa kouluissa tarvitaan enemmän työtä. On kuitenkin muistettava, että teknologian opettelu ei välttämättä vaadi laitteita kaikille. Ohjelmointia voi opetella esimerkiksi liikunnallisuuden kautta tai post-it-lapuillla.

Erityisasiantuntija Juha Helminen ja Lappeen koulun apulaisrehtori Arto Väliketo eivät suostu sanomaan tilannetta epätasa-arvoiseksi. Kummatkin pitävät kuitenkin selvänä sitä, että kaikissa kunnissa koulujen teknologianopetukseen ja innovatiivisuuteen ei ole välttämättä riittävästi rahaa.

Arto Väliketo muistuttaa, että pienissä kyläkouluissa ei välttämättä tarvita media-aukiota. Läheinen metsä voi olla oppilaille paras mahdollinen oppimisympäristö.

– Me olemme uutena kouluna onnekkaassa asemassa. Aina ei olla samalla lähtöviivalla, mutta eri kouluilla on erilaisia vahvuuksia. Niitä pitää jatkossa osata hyödyntää. Kyläkoulussa vahvuutena voi olla vaikkapa lähistöllä sijaitseva metsä, Väliketo kertoo.

Opiskelu voi olla virtuaalista

Suomen Kuntaliitto teki syksyllä 2013kyselyn (siirryt toiseen palveluun)peruskoulun ja lukion tietotekniikkavalmiuksista. Raportin mukaan ihanteellinen tilanne olisi se, että jokaisella oppilaalla olisi oma tietokone. Tämä ei ole käytännössä mahdollista, vaikka monissa kouluissa koneita ja tablettitietokoneita onkin käytössä paljon.

Kyllähän tämä tarkoittaa sitä, että kunnat joutuvat päivittämään laitekantaansa.

Juho Helminen

– Esimerkiksi verkkojen tilanne on parantunut paljon, mutta parantamisen varaa on ihan tällaisissa perusasioissakin. Kyllähän tämä tarkoittaa sitä, että kunnat joutuvat päivittämään laitekantaansa. Opetussuunnitelman hengen toteuttaminen ei kuitenkaan vaadi sitä, että jokaiselle pitäisi hankkia oma laite, Juho Helminen toteaa.

Lappeen koulun apulaisrehtori Arto Väliketo kertoo, että tietotekniikkataidot siirtyvät parhaimmillaan luokalta toiselle ja ylemmiltä luokilta alemmille.

– Tällä viikolla viidesluokkalaiset veivät kakkosluokkalaisia tablettien kanssa etsimään ympäri kouluja etsimään QR-koodeja, joista aukesi edelleen erilaisia maailmoja, Väliketo kertoo.

QR-koodi on ruutukoodi, joka sisältää informaatiota – esimerkiksi linkin tietylle verkkosivulle.

Elokuviaan leikkavasta luokasta suurin osa katoaa media-aukiolta jonnekin koulurakennuksen uumeniin. Filmiään leikkava ryhmä katselee ruudulle ja painaa play-näppäintä.

Tältäkö se tulevaisuuden koulu näyttää?

Lue seuraavaksi