Ruotsi: Pienoissukellusvene loukkasi aluettamme – "Tätä on mahdoton hyväksyä"

Sitä mistä maasta alus tuli, ei ole saatu selville. Pääministeri Löfven vaatii Ruotsin rajojen kunnioittamista.

Ulkomaat
Pienoissukellusveneen jälki kaikuluotaimen kuvassa.
Pienoissukellusveneen jälki kaikuluotaimen kuvassa.

Ruotsi kertoo saaneensa todisteita siitä, että ulkomaalainen pienoissukellusvene loukkasi maan merialuetta lokakuussa. Sitä mistä maasta sukellusvene tuli, ei ole saatu selville.

Todisteina vieraan vallan sukellusveneen käynnistä ovat jo lokakuussa esillä ollut rannalta otettu valokuva sekä merenpohjasta löydetty jälki ja etsintäalueella havaittu kaikuääni.

Ruotsin puolustusvoimien komentajan Sverker Göransonin mukaan todisteet aluevesiloukkauksesta ovat erittäin selvät. Göranson ei halua arvailla, mitä pienoissukellusvene teki Ruotsin merialueella.

Hän huomauttaa, että voidaan todeta yhden pienoissukellusveneen olleen alueella, mutta on mahdollista, että aluksia on ollut enemmänkin.

Göransonin mukaan sukellusvene oli noin kymmenmetrinen. Sen kansallisuuden selvittäminen vaatisi hänen mukaansa melkein sitä, että sukellusvene pakotettaisiin pinnalle, eikä siihen ollut mahdollisuutta.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven pitää alueloukkausta vakavana.

– Tätä on täysin mahdoton hyväksyä. Vaadimme, että Ruotsin rajoja kunnioitetaan, jyrähti Löfven asiasta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.