1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Traktorivalmistaja Valtra irtisanoo 137 työntekijää

Valtra Oy:n koko henkilöstöä koskeneet yt-neuvottelut päättyivät torstaina. Yhtiö tiedotti perjantaina, että neuvottelut johtavat 137 työntekijän irtisanomiseen Suolahden tehtaalta Äänekoskelta.

Kuva: Yle

Valtran lokakuun alussa aloittamien yt-neuvottelujen arvioitiin alun perin johtavan 150 työsuhteen päättämiseen. Perjantaina lopulliseksi luvuksi täsmentyi 137.

Valtran mukaan irtisanomisten määrää saatiin vähennettyä eläkeratkaisuilla, työtehtävien uudelleenjärjestelyillä ja määräaikaisuuksia vähentämällä.

Yhtiön mukaan irtisanomisilmoitukset annetaan työntekijöille kahden viikon kuluessa. Irtisanomiset kohdistuvat kaikkiin henkilöstöryhmiin, minkä lisäksi lisäksi Valtran koko henkilöstö on lomautusten piirissä, mikäli tuotannon lisäsopeutuksiin on tarvetta.

Valtra on sopeuttanut tuotantoaan jo pitkään lomautusten varassa, ja yhtiön mukaan irtisanomiset on mitoitettu lomautusten antaman kokemuksen mukaan.

Valtran pääluottamusmies Erkki Maimanen sanoo, että yt-neuvottelut käytiin hyvässä hengessä.

– Tilanne vaan oli aika ylivoimainen jo alun pitäen. Markkinatilanne on erittäin haastava, Maimanen toteaa.

Tuottajien epävarmuus painolastina

Irtisanomisten taustalla on yhtiön mukaan heikkenevä markkinatilanne. Valtraa painavat etenkin viljan hinnan lasku yhtiön päämarkkinoilla Euroopassa sekä Venäjän asettamat tuontikiellot, mikä näkyy tuottajien epävarmuutena.

Irtisanomisuutinen on kova isku ennestäänkin rajusta työttömyydestä kärsivälle Äänekosken kaupungille.

Kansainväliseen maatalouskonealan AGCO-yhtymään kuuluva Valtran traktoritehdas Suolahdessa työllistää tällä hetkellä suoraan noin 900 keskisuomalaista ja se on Äänekosken suurimpia työnantajia.

Edit. Lisätty Erkki Maimasen kommentti klo 15.08.