1. yle.fi
  2. Uutiset

Trimmaajat vaativat koirille lempeää kohtelua – "Koira voi olla iloinen, kun se on trimmattu"

Viikkojen tärinä ja trimmausta nukutuksessa. Kokeneet trimmaajat kertovat, millainen koirien kohtelu ei kuulu trimmaussalonkiin. Kennelliiton mukaan omistajan kannattaa olla valppaana ja seurata, miten lemmikkiä käsitellään hoitopaikassa.

ilmiöt
Koiraa trimmataan.
Piitu-koira tottui turkkinsa parturointiin nopeasti. Se antaa käsitellä itseään helposti. Hanna Lumme / Yle

Pitkän linjan koira-ammattilaiset ovat huolissaan koirien kohtelusta trimmaussalongeissa.

Koira-alalla yrittäjänä vuosia toiminut Laura Ilomäki ja koiria 30 vuotta trimmannut sekä koko ikänsä harrastanut Ritva Merta kertovat, että trimmaamon ovesta tuodaan sisään liian usein lemmikkejä, jotka tärisevät pelosta, koska niitä on aiemmin käsitelty kovakouraisesti.

– Meille on tuotu koiria, jotka on aiemmin trimmattu nukutuksessa, koska ne ovat traumatisoituneet trimmauksesta niin pahoin, ettei niitä ole pystytty enää käsittelemään normaalisti, Ilomäki kertoo.

Toivomme alan kehittyvän entistä enemmän koirien ehdoilla toimimiseen ja niiden kuuntelemiseen.

Laura Ilomäki

Naiset pistivät pystyyn oman trimmauskoulun osittain vastaiskuna koirien huonolle kohtelulle.

– Perustimme trimmauskoulun kahdesta syystä. Yhtäältä olimme huolissamme siitä, millaisia trimmaajia alalle tulee, ja toisaalta haluamme siirtää eteenpäin omaa tieto-taitoamme, Ilomäki sanoo.

Puolet työstä on kuitenkin koiran kuuntelemista ja lukemista, toinen puoli taas lemmikkiparturin taitoja.

– Toivomme alan kehittyvän entistä enemmän koirien ehdoilla toimimiseen ja niiden kuuntelemiseen. Mainoslauseissa voi lukea "koirien ehdoilla" tai "hellästi ammattitaidolla", mutta todellisuus on usein toinen.

– Toisinaan tilanne trimmaajan ja koiran välillä on äitynyt pahaksi eikä koiraa ole kuunneltu. Aina, kun koira on sanonut, että sitä sattuu tai pelottaa, trimmaaja on runnonut kahta kauheammin. Lopputulos on ollut se, ettei koira anna koskea itseensä ollenkaan, sanoo Ilomäki.

Koiria trimmataan.
Laura Ilomäki trimmaa villakoirasekoitus Piitua. Taustalla Ritva Merta (oik.) opettaa Jaana Paloselle Kerttu-koiran turkin hoitoa. Hanna Lumme / Yle

Kennelliitto: Tavoitteena koiran hyvinvointi

Suomen kennelliiton viestintäpäällikön Kaija Unholan korviin asti ei ole kantautunut ongelmatilanteita trimmaussalongeista. Hänen mukaansa Suomessa on pitkät perinteet koirien trimmaamiseen ja tekijät ovat usein olleet alalla pitkään.

– Oletusarvo on aina, että koiraa pitää kohdella hyvin ja eläinsuojelulain mukaisesti. Niin, että koira tuntee olonsa turvalliseksi eikä stressaannu. Jos koira on sosiaalistettu käsittelyyn, sen pitäisi olla sille suht normaalia toimintaa. Väkivaltaa ei pidä käyttää, hän pohtii.

Oletusarvo on aina, että koiraa pitää kohdella hyvin ja eläinsuojelulain mukaisesti.

Kaija Unhola

Unhola huomauttaa, että jokaisella trimmaajalla on omanlaisensa rutiini.

– Yleensä koirat luottavat trimmaajiin. Jos näyttää, että koira pelkää tai aristaa eikä yhteistyö suju, kannattaa kokeilla toista paikkaa ja kysellä muilta samanrotuisen koiran omistajilta, missä he käyvät ja mitä mieltä ovat trimmaustoimenpiteistä.

Hän muistuttaa hoidon tähtäävän kuitenkin koiran hyvinvointiin.

– Siihen, että turkki on puhdas, ei ole takkuja ja kynnet on leikattu.

Parturilla on oltava pitkä pinna ja hyvät hermot

Kaikki koirat tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa.

– Karvattomankin koiran iho vaatii hoitoa, pesua ja rasvausta, Ritva Merta sanoo.

Moni ulkoistaa lemmikin rodunomaisen nyppimisen tai leikkaamisen ammattilaiselle. Tosin ammattilaiseksi voi ryhtyä lähes kuka tahansa, jolla on kiinnostusta ja jonkinlaista taitoa alalle, huomauttaa Ilomäki.

Moni trimmaajista on alun perin koiraharrastajia, jotka ovat alkaneet ensin huoltaa oman lemmikkinsä turkkia, menneet oppiin jollekulle kokeneelle tekijälle ja panneet sitten pystyyn oman putiikin.

Trimmaamista voi myös opiskella. Esimerkiksi eläintenhoitajan ammattikoulutuksessa opetetaan turkinhoitoa ja trimmaamista. Tarjolla on myös yksityistä opetusta.

Kaikille trimmaaminen ei sovi, naiset pohtivat.

– Se vaatii ihmisen, joka on perusluonteeltaan rauhallinen, osaa lukea ihmisiä ja koiria. Helposti kiihtyvästä, hätäisestä ihmisestä ei tule hyvää trimmaajaa. Rakkaus eläimiin on tärkeää, Merta sanoo.

Kohtelun näkee eläimestä

Trimmausopettajien mukaan koiranlukutaidot ovat työssä ensiarvoisen tärkeitä.

Kun koira huomaa, että sille annetaan tilaa, sitä kunnioitetaan ja sen viestit huomioidaan, seuraava kerta on aina helpompi.

Ritva Merta

– Jos ensimmäisellä trimmauskerralla koiran kanssa tappelee hampaat irvessä, koira on jatkossa entistä vastahakoisempi. Kun koira huomaa, että sille annetaan tilaa, sitä kunnioitetaan ja sen viestit huomioidaan, seuraava kerta on aina helpompi, Merta sanoo.

Ilomäki kehottaa omistajia tarkkailemaan koiriaan kotioloissa parturikäynnin jälkeen.

– Olen kuullut juttuja koirista, jotka tärisevät kaksi viikkoa trimmauksen jälkeen, ja omistajat ihmettelevät, mitä on tapahtunut. Omistaja kyllä näkee koirasta, onko sillä ollut kivaa vai pelottavaa ja kamalaa.

Merta kertoo esimerkiksi törmänneensä koiraan, joilta oli edellisessä trimmauspaikassa ajettu koneella kirsu verille. Hän myös ihmettelee sitä, että osa omistajista suhtautuu lemmikkinsä käsittelyyn välinpitämättömästi.

– Kerran minulle tuotiin nypittäväksi kettuterrieri. Sanoin omistajalle, ettei karva ole vielä kypsä ja että iho menee veripilkuille, jos karvan repii pois. Omistaja kehtasi sanoa, että ei se mitään, revi vaan, edellisessäkin paikassa revittiin. Otin koiran pöydältä alas tyynen rauhallisesti ja sanoin, että voit mennä sinne edelliseen paikkaan. Minä en revi.

Labradoodle Kerttu ottaa rennosti trimmauksen jälkeen.
Ladradorinnoutajan ja villakoiran sekoitus Kerttu, 1, oli trimmattavana vasta toista kertaa. Nuori koira osasi ottaa rennosti turkinhuollon jälkeen. Hanna Lumme / Yle

Merta ja Ilomäki kertovat, että huonojakin trimmauskokemuksia voi kuitenkin työstää, ja aiemmin käsittelystä säikähtänyt koira voi oppia luottamaan ihmisiin.

– Toki jämäkkä kurinpito on joskus tarpeen. Rajojen asettaminen tuo koiralle turvaa, kun kurinpito on rauhallista, ja paine poistuu heti, kun koiran käytös muuttuu haluttuun suuntaan. Omat tunteet eivät saa kuohahtaa, sillä trimmaajan on oltava se osapuoli, joka johtaa tilannetta kohti hyvää yhteistyötä koiran kanssa, he sanovat.

Omistaja on avainroolissa

Suomen Kennelliitosta muistutetaan, että omistajalla on suuri vastuu siitä, että lemmikillä on kaikki hyvin ja että sitä kohdellaan asianmukaisesti.

– Omistaja on avainroolissa ja voi keskustella asiasta trimmaajan kanssa, jos ei ole tämän tekemiseen tyytyväinen, Kaija Unhola sanoo.

Omistaja on avainroolissa ja voi keskustella asiasta trimmaajan kanssa, jos ei ole tämän työn tekemiseen tyytyväinen.

Kaija Unhola

Merta ja Ilomäki toivovat, että koiranomistajat terästäytyisivät ja vaatisivat koirilleen lempeää käsittelyä. Heidän mielestään liian moni omistaja kuvittelee, että trimmaamisen kuuluukin olla koiralle epämukava ja pelottava kokemus.

– Se on huolestuttavaa. Olisi ihanaa, jos omistajat rohkaistuisivat äänestämään jaloillaan ja sanomaan trimmaajalle, että nyt sinä kohtelit kyllä koiraa rumasti. Koira voi olla iloinen, kun se on trimmattu, Ilomäki sanoo.

Joissakin trimmauspaikoissa omistajia esimerkiksi kielletään jäämästä seuraamaan koiransa käsittelyä. Merta kertoo tietävänsä paikkoja, joissa koira pitää luikauttaa sisälle ovenraosta ja omistaja hätistellään pois paikalta.

– En jättäisi omaa koiraani sellaiseen paikkaan, hän pohtii.

– Toisaalta, usein trimmaajat sanovat, että jos omistaja ei ole paikalla, koira käyttäytyy kauniimmin. Joissain tapauksissa se onkin näin, Ilomäki sanoo.

Totuta koira käsittelyyn jo pentuna

Kun pentukoiraa tuodaan ensimmäistä kertaa parturoitavaksi, omistajan läsnäolo kuuluu asiaan aina. Tuttu ihminen on vieraassa tilanteessa paras tuki – myös pelokkaalle ja aralle koiralle, trimmaajat korostavat.

Kansainvälisesti mitattuna suomalaiset hoitavat koiransa äärimmäisen hyvin. Koirat ovat yleensä aina hyvin hoidettuja ja puhtaita.

Kaija Unhola

– Luota omaan tuntumaan ja intuitioon. Jos kohtelu tuntuu pahalta ihmisestä, luultavasti se tuntuu siltä myös koirasta. Toki välillä pentukoirien omistajista tuntuu hirveältä, kun pentua koulutetaan, ja se voi rempoa ja murista, mutta opettaminen on hetkellistä. Väkivalta ei kuulu trimmauspöydälle. On myös trimmaajia, jotka osaavat käsitellä koiria, Ilomäki kiteyttää.

Keskeisintä on Kennelliiton Kaija Unholan mukaan sosiaalistaa ja totuttaa koiraa pienestä pitäen käsittelyyn. Kun kynsiä leikataan, korvia putsataan ja turkkia siistitään jo koiran ollessa pentu, huoltotoimia on helppo tehdä myös aikuiselle koiralle.

– Kansainvälisesti mitattuna suomalaiset hoitavat koiransa äärimmäisen hyvin. Koirat ovat yleensä aina hyvin hoidettuja ja puhtaita. Se on vahvuutemme, Unhola sanoo.

Lue seuraavaksi