Toholampilaisten "Aleksis Kivi" ponnisti pettuleivän voimalla

Kansanrunoilija Sahan Kalle syntyi Toholammilla Keski-Pohjanmaalla 1852, eli kovan lapsuuden köyhissä oloissa renkinä, torpparina, metsätöissä ja ison perheen elättäjänä. Sahan Kallelle äidinkieli, lukemisen ja kirjoittamisen opettelu kotona ja kinkereillä ennen kansakoulun perustamista merkitsivät rehevien kansanrunojen sykähtelyä.

kulttuuri
Kuvassa lihminen selaa kirjaa, josta näkyy tekstiä.
Kalle Niskala / Yle

Runoja Sahan Kalle kirjoitteli yömyöhällä rankan metsätyön jälkeen monesti paperien korvikkeille. Hänen tuontantonsa yksiin kansiin koonnut maakuntaneuvos Viljo S. Määttälä luonnehtii Sahan Kallea älyköksi, Toholammin "Aleksis Kiveksi".

Vaikka vanhat Oravalan ja Kotilan suvut olivat varakkaita sukuja Toholammilla, 1800-luvun puoliväli oli ankaraa aikaa. Sahan Kalle syntyi Oravalan talossa, mutta lapsuus oli karu, sillä äiti kuoli kun Kalle oli alle 4-vuotias. Elämäkerrassaan Kalle Saha kirjoittaa, että äitipuoli oli ankara eikä lyöntejä säästetty.

– Äiti minulta kuoli, kun olin vielä nuori, alun neljännel, alun neljännel. Isäni otti uuven, siitä tuli mulle mure. Sitä äitiä entistä, sitä äitiä entistä, kirjoittaa Kalle Saha runossaan.

Suomessa elettiin katovuosia, ja Kalle kirjoittaa äärimmäisestä köyhyydestä, kengättömyydestä ja pettuleivän syönnistä.

– Kun olivat menneet työhön, meijän täytyi usein ottaa omin luvin leipää, että meistä tuumas tulla varkaita. Ei ollu kenkiä, kirjoittaa Kalle Saha elämäkerrassaan.

Poikasena rengiksi

Kallesta tuli nuorena poikasena renki, hän eli torpparina ja pieneläjänä hyvin niukasti ja köyhyydessä. Renkivuodet olivat hänen elämänsä parhaita ja hän tapasi renkipaikassaan tulevan vaimonsa. Ensimmäisen lapsen synnyttyä hän matkusti neljäksi vuodeksi siirtolaiseksi Amerikkaan, mutta vuodet olivat vaikeita, ja hän palasi rahattomana takaisin. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta, mutta neljän vuoden sisällä seitsemän henkeä kuoli.

Kalle Saha ryhtyi kirjoittamaan runoja jo varhain.

– Henkisesti Kalle oli hyvin voimakas ja rikas. Siinä mielessä hän antaa hyvin vahvan ja positiivisen kuvan. Hän oli henkinen suuruus, melkein nero! sanoo maakuntaneuvos Viljo S. Mättälä.

Sahan Kallen opetti lukemaan kovin ottein hänen äitipuolensa. Kauppiassetä Ananias Oravala puolestaan vauhditti kirjoitustaidon oppimista.

Hän oli henkinen suuruus, melkein nero!

Viljo S. Määttälä

– Hän oli lahjakas itseopiskelija, kuten muutkin vanhan ajan kansanrunoilijat. Renkitalossa oli myös kirjoja kuten Kalevala sekä Paavo Korhosen runokirja, josta hän sai sytykkeen omalle taidolleen.

– Häntä voisi luonnehtia äärettömän sanarikkaaksi ja taitavaksi suomen kielen käsittelijäksi. Vaikka hänen kielensä on vanhaa toholampilaista puhekieltä, se on äärettömän rikasta, sanoo Viljo S. Määttälä.

Tuotanto sähköiseksi kirjaksi

Maakuntaneuvos Viljo S. Määttälän kymmenes teos julkaistaan myös sähköisenä kirjana. Hän luonnehtii Sahan Kallea Toholammin Aleksis Kiveksi.

– Sahan Kallen tuotannosta on julkaistu jo 1800-luvun lopulla pieni otos. Pidin tärkeänä, että se kokonaisuudessaan kerättäisiin. Tämä on ollut mielessäni jo pitkään, vuosikymmenien ajan, sanoo maakuntaneuvos Viljo S. Määttälä.

– Nyt tuli elämässä sellainen vaihe, että tälle työlle löytyi tyhjä tila. Hän on kirjoittanut runoja ja omaelämäkerran sekä laajan novellin. Aineistoa on aika runsaasti.

Pääosa aineistosta löytyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistosta. 1800-luvun lopulla Toholammilla vieraili professori Kaarle Krohn oppilaineen, ja julkaisi 1891 Sahan Kallen runokoosteen. Toholammin Kotiseutuyhdistys on ottanut siitä uusintapainoksen 1992. Hänestä on julkaistu elämäkerta ja hänen runojaan on julkaistu lehdissä ja niitä on myös Toholammin Kotiseutuarkistossa. Viimeisimmät hänen runonsa lähetti SKS:aan Toholammin kunnanlääkäri

– Erilaisissa paperipalasissa niitä on ollut. Tämä on ollut sellaista keräilytyötä, kolmisen vuotta tätä keräilin, kertoo kymmenennen kirjansa 91-vuotiaana julkaissut maakuntaneuvos Viljo S. Määttälä.