Kauppakeskus hiljensi joululaulut: "Asiakkailta tullut kiitosta"

Kauppakeskuksissa soi yleensä taustamusiikki. Teoston mukaan liiketilojen musiikki brändää ja luo tunnelmaa. Tästä huolimatta Porin uusi Puuvillan kauppakeskus teki harvinaisen päätöksen ja ryhtyi hiljaiseksi kauppakeskukseksi.

Kotimaa
Porin Puuvillan laajoissa yleisötiloissa ei hissimusiikkia soiteta.
Porin Puuvillan laajoissa yleisötiloissa ei hissimusiikkia soiteta.Karri Laihonen/ Yle

Porin Puuvillan kauppakeskuksen käytävillä ei taustamusiikki raikaa. Taustamusiikiton kauppakeskus on maassamme harvinainen.

– Suurin osa liiketilojen omistajista on ymmärtänyt musiikin merkityksen omalle liiketoiminnalleen. Se luo tunnelmaa. Nykyisin taustamusiikki on myös osa yrityksen brändiä, toteaa Teoston viestintäjohtaja Tomi Korhonen.

Yleisöltäkin on jo tullut paljon kiitosta siitä, että emme soita hissimusiikkia

Veera Forsbacka, Puuvillan kauppakeskuksen ja kaupunkikorttelin markkinointipäällikkö

Korhonen ei muista toista Puuvillan kaltaisista taustamusiikitonta kauppakeskusta. Hän muistuttaa asiakastiloissa soitetulla taustamusiikilla olevan myös Teostolle suuri merkitys.

– Teoston kotimaassa viime vuonna keräämistä 53 miljoonan euron korvauksista 16 prosenttia kertyi nimenomaan taustamusiikista asiakastiloissa.

Ei edes joululauluja

Porin Puuvillan markkinointipäällikkö 
Veera Forsbackan mukaan kauppakeskuksen taustamusiikittomuudesta on tehty ainakin toistaiseksi voimassa oleva päätös.

– Teimme valinnan, että meillä ei yleisissä tiloissa musiikki soi. Yleisöltäkin on jo tullut paljon kiitosta siitä, että emme soita hissimusiikkia.

Kauppakeskuksen 60 myymälässä ja muissa tiloissa niiden vuokraajat voivat itse määritellä ja päättää omasta äänimaailmastaan.

Forsbacka korostaa, että Puuvillassa on tehty omaperäisiä päätöksiä, ja tämä on yksi niistä.

– Halusimme, että jossain on se rauhoittumisen paikka. Edes joululauluja emme aio soittaa yleisissä tiloissa, ellei sitten joku kuoro tule niitä tänne paikan päälle esittämään.