Syyttäjä: Terrorismijutussa siirretyillä rahoilla saatettiin ostaa rynnäkkökivääri ja patruunoita

Syytetyt saapuivat kasvot peitettyinä oikeuteen Suomen ensimmäisessä terrorismijutussa. Kaikki syytetyt kiistävät jyrkästi syyllistyneensä rikoksiin.

Kotimaa
Kuva oikeussalista ennen istuntoa.
Tuuli Toivanen / Yle

Suomen ensimmäisen terrorismijutun pääkäsittely alkoi tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeussalissa käydään parhaillaan läpi syytteitä sekä syytettyjen vastineita.

Syyttäjä vaatii kolmelle miehelle ja yhdelle naiselle rangaistuksia terrorismin rahoittamisesta. Syyttäjän mukaan vastaajat ovat lähettäneet omia tai keräämiään rahavaroja ulkomaille Somaliaan ja Keniaan. Rahat on tarkoitettu käytettäväksi al-Shabaabin toimintaan.

Syyttäjän käsityksen mukaan jutun naissyytetty on lähettänyt rahaa miehelle, joka on Keniassa tunnettu radikaalisaarnaaja. Naissyytetyn mukaan kyse on hänen aviomiehestään, mutta syyttäjän näkemyksen mukaan henkilöt eivät ole ainakaan Suomen lakien mukaan naimisissa. Syyttäjän mukaan kyseinen mies tunnetaan Keniassa muun muassa siitä, että hän vastaa ulkomaalaistaistelijoista terroristijärjestössä.

Valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen sanoi jutun tauolla, että kerättyjä rahoja on käytetty terrorismin rahoittamiseen.

– 200–300 dollarilla saa jo Kalashnikov-rynnäkkökiväärin ja patruunoita. Yhden taistelijan ylläpito maksaa kuukaudessa noin 50 dollaria. Meidän käsityksemme mukaan rahoja on käytetty juuri tähän, kuvaili Hämäläinen.

Syyttäjän mukaan telekuuntelutiedoista käy ilmi, että rahoilla on ostettu aseita, kenkiä ja ruokaa al-Shabaabin sotilaille.

Syytetyt myöntävät lähettäneensä rahaa Somaliaan ja Keniaan, mutta kiistävät jyrkästi rahoittaneensa terrorismia.

Syytteen mukaan rahaa lähetettiin yhteensä 3 200 euroa. Rahasiirrot tehtiin Hawalan kautta. Hawala on alkeellinen pankkijärjestelmä, joka toimii Lähi-idässä sekä Itä- ja Pohjois-Afrikassa. Helsingissä on tiettävästi neljä Hawala-konttoria.

Yhtä syytetään lisäksi veljensä värväämisestä terroristijärjestöön

Jutun pääsyytettyä syytetään myös veljensä värväämisestä terroristijärjestöksi luokiteltuun al-Shabaabiin. Syytetty kiistää syyllisyytensä.

Puolustuksen mukaan pääsyytetyn veli on itse tehnyt päätöksen al-Shabaabiin liittymisestä, mikäli hän on liittynyt al-Shabaabiin.

– Tässä [tutkinnan aikana] kukaan ei ole kysynyt veljen mielipidettä siitä, miksi hän on liittynyt al-Shabaabiin, jos hän on siihen edes liittynyt, sanoi pääsyytetyn asianajaja Jarkko Jaatela oikeussalissa.

Pääsyytetyn veli on ollut Afrikassa vankilassa.

– Hän on varmasti käynyt vankilassa erilaisia keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa ja pohtinut asiaa, kuvasi Jaatela.

Syyte: Veljen perhe oli tarkoitus houkutella lomamatkalle ja viedä pakkotyöhön

Lisäksi pääsyytetty on syytteen mukaan valmistellut ulkomailla asuvan veljensä kanssa tämän puolison ja pariskunnan kahden, tekoaikana alaikäisen lapsen houkuttelemista lomamatkalle Keniaan. Lomamatkan aikana veljen perhe oli tarkoitus kuljettaa Kenian ja Somalian välisen rajan läheisyyteen, missä heidät oli tarkoitus huumata ja kuljettaa Somalian alueelle.

Syytteen mukaan lapset oli tarkoitus viedä vasten tahtoaan al-Shabaab-järjestön koulutusleirille pakkotyöhön tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin.

Pääsyytetty kiistää jyrkästi syyllistyneensä syytteen mukaisiin rikoksiin.

Pääsyytetyn asianajajan Jarkko Jaatelan mukaan veli on Afrikassa vankilasta vapauduttuaan halunnut tavata Suomessa asuvan vaimonsa ja lapsena. Jaatelan mukaan kyse on ollut tämän tapaamisen valmistelusta.

Syyttäjän mukaan rikoksen valmistelu on käynyt ilmi telekuuntelussa.

– Kuvaavaa on, että poliisi on ollut niin vakuuttunut tämän rikoksen valmistelusta, että se oli valmis tarpeen vaatiessa toimimaan ja keskeyttämään suunnitelman toteuttamisen, kuvailee valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen.

Telekuuntelutietojen mukaan syytetyt ovat telekuuntelussa keskustelleet reittivaihtoehdoista ja rajanylityksen toteuttamisesta.

– On myös puhuttu lasten kuljettamisesta "yliopistoon". Meidän käsityksemme mukaan tuo "yliopisto" tarkoittaa al-Shabaabin koulutusleiriä, sanoi valtionsyyttäjä.

Pitkä esitutkinta

Todistusaineistona oikeudenkäynnissä käytetään muun muassa Suojelupoliisin telekuunteluja, joita on syyttäjän mukaan noin 550 sivua. Telekuuntelut ovat vuodelta 2010.

Suomen ensimmäisen terrorismijutun esitutkinta alkoi jo vuonna 2011.

Syyttäjä selittää esitutkinnan pitkää kestoa käännösongelmilla sekä sillä, että todistusaineistoa on pitänyt kerätä ulkomailta.

Syyttäjä vaatii syytetyille alle kahden vuoden vankeusrangaistuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä ehdollista vankeutta.