Maahanmuuttajataustaisista poliiseista huutava pula

Pääkaupunkiseudulla on hyvin vähän maahanmuuttajataustaisia poliiseja. Tiukan suomen kielen testin arvellaan karsivan hakijoita, vaikka muusta kielitaidosta olisi poliiseille hyötyä.

Kotimaa
Poliisi istuu autossa
Ville Välimäki / Yle

Pääkaupunkiseudulla on hyvin vähän maahanmuuttajataustaisia poliiseja. Maahanmuuttajien määrä kasvaa koko ajan, mutta poliisina työskentelee yhä vähemmän ihmisiä, joiden juuret ovat toisessa kulttuurissa. Helsingin poliisissa heitä on kymmenkunta, Espoossa alle viisi. Vantaalla vieraskielisten asukkaiden määrä on maan korkein, mutta maahanmuuttajataustaisia poliiseja ei alueella ole ainuttakaan.

Vantaalaisen ylikonstaapelin Tanja Martikaisen mukaan ulkomaalaistaustaisten poliisien vähäiseen määrään saattaa olla syynä suomen kielen vaatimukset.

– Käsittääkseni suomen kielen kokeet ja testit ovat pääsyvaatimuksissa niin korkeatasoiset, että se on ollut se rajoittava tekijä pääsääntöisesti, Martikainen sanoo.

Poliisikoulussa muutamia ulkomaalaistaustaisia hakijoita

Poliisiammattikorkeakoulun mukaan kirjalliset kokeet ovat 40 prosenttia pääsykokeista. Kokeeseen kuuluu myös kuntoisuus- ja soveltuvuustestit. Hakijoiden tulee olla myös suomen kansalaisia.

Tällä hetkellä meillä ei ole ainuttakaan hakijaa, jolla olisi ulkomaalaistausta

Kimmo Himberg

Poliisiammattikorkeakoulun rehtorina neljä vuotta toiminut Kimmo Himberg muistaa vain yksittäisiä ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita.

– Yksi afrikkalaistaustainen opiskelija työskentelee muistaakseni nyt pääkaupunkiseudulla. Muutamia venäläisiä on myös ollut opiskelijoina, mutta ottaisimme heitä mielellämme lisää. Tällä hetkellä meillä ei ole ainuttakaan hakijaa, jolla olisi ulkomaalaistausta, Himberg sanoo.

"Ongelma pitäisi korjata"

Juha Hakola Helsingin poliisista kertoo, että ulkomaalaistaustaisia poliiseja täytyisi saada lisää koko Suomeen.

– Meillä niin Helsingin poliisilaitoksessa kuin muuallakin Suomessa tämä on ongelma, johon pitäisi saada parannusta aikaiseksi pikku hiljaa. Meillä on aivan liian vähän koko Suomessa ulkomaalaistaustaisia poliiseja, Hakola valittelee.

Myös Petri Launiainen Espoon poliisista toivoisi Espooseen ulkomaalaistaustaisia poliiseja lisää.

Valitettavan usein akuuteissa tilanteissa joudumme käyttämään esimerkiksi perheessä olevia lapsia tulkkeina

Tanja Martikainen

– Meillä on muutamia poliiseja, joiden juuret ovat muualta kuin Suomesta. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi kaikki kielitaitoiset poliisit, Launiainen sanoo.

Vantaalla poliisi joutuu päivittäin tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät puhu Suomea. Yleisimmin tarve olisi eestin ja venäjän kielen osaamiselle.

– Käytämme tarvittaessa tulkkikeskusta tulkkausapuna. Usein tapaamme esimerkiksi somaliperheiden jäseniä, jotka eivät osaa suomea tai englantia. Valitettavan usein akuuteissa tilanteissa joudumme käyttämään esimerkiksi perheessä olevia lapsia tulkkeina, mikä ei aina ole hyvä asia, kertoo ylikonstaapeli Martikainen.