Tamperelainen it-yritys avaa palvelukeskuksen Piilaaksoon

Kovassa kasvuvauhdissa olevan OptoFidelityn ensimmäiset myyntimiehet aloittivat Kalifornian Piilaaksossa kaksi vuotta sitten. OptoFidelity on mukana Slush 2014-suurtapahtumassa.

talous
Tamperelainen mobiililaitteiden testaaja maailman markkinajohtajaksi.
OptoFidelity Pertti Aimonen

Tamperelainen it-alan yritys OptoFidelity etsii kunnon jalansijaa Kalifornian Piilaaksosta. Mobiililaitteiden robotiikkaan ja laadunvarmistukseen erikoistunut yhtiö aikoo avata palvelukeskuksen Yhdysvalloissa vuonna 2015.

Viitisenkymmentä ihmistä työllistävä OptoFidelity on tänä vuonna kasvattanut roimasti sekä liikevaihtoaan että vientiään. Viennistä suurin osa suuntautuu Yhdysvaltoihin.

OptoFidelity kehittää älypuhelinten ja tablettitietokoneiden käyttöliittymän suorituskyvyn testausta.

– Olemme mobiililaitteiden suorituskyvyn testauksen maailman markkinajohtaja, sanoo toimitusjohtaja Pertti Aimonen.

– Yhdistämällä asioita uudella tavalla olemme onnistuneet luomaan kansainvälisesti kilpailukykyisiä tuotteita.

Tamperelaisyritys hakee 18. - 19. marraskuuta 2014 järjestettävässä Slush 2014 -tapahtumassa yhteistyökumppaneita kasvun mahdollistamiseksi. Start-up- ja sijoituskonferenssi kerää yhteen teknologia-alan ammattilaisia, yrittäjiä sekä median edustajia eri puolilta maailmaa.