Malmin lentokentän puolustajat osoittavat mieltään Eduskuntatalolla – Yle Helsinki seuraa livenä

Valtio on päättänyt vetäytyä Malmin lentokentältä syksyyn 2016 mennessä ja Helsinki hamuaa Malmin maita asunnoille. Kentän puolustajien mukaan päätökset on tehty väärin perustein ja tänään eduskuntapuolueille luovutetaan 68 000 ihmisen allekirjoittama adressi lentokentän säilyttämisen puolesta.

Kotimaa
Grafiikka.
Yle

Valtio päätti lopullisesti Malmin lentokentän kohtalosta lokakuun lopussa. Valtio vetäytyy kentällä syksyyn 2016 mennessä. Lakkauttamisesta on puhuttu vuosikymmenet ja nyt se näyttää olevan lähempänä kuin koskaan.

Kentän puolustajat eivät kuitenkaan päätöstä purematta niele. Joukko Malmin kentän vannoutuneita kannattajia järjestää tänään tiistaina mielenilmauksen eduskuntatalolla. Puolustajien mukaan päätös kentästä luopumisesta on väärin perusteltu ja siitä on myös valitettu oikeuskanslerille.

Tänään eduskuntapuolueet saavat myös 68 000 ihmisen allekirjoittaman adressin kentän puolesta.

Mielenilmaus alkaa kello 13. Yle Helsinki seuraa mielenilmausta suorana kello 12.50 alkaen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.