Kaunokirjoitus jää historiaan – kouluissa halutaan opettaa tekstaamista ja näppäintaitoja

Peruskouluissa ollaan luopumassa kaunokirjoituksen opettamisesta. Opetushallituksen mukaan kehitys on mennyt siihen, että kaunokirjoitusta käyttävät yhä harvemmat. Sen sijaan koululaisille tulisi opettaa näppäintaitoja.

Kotimaa
kaunokirjoitusvihko
Yle

Kouluissa ei enää syksyn 2016 jälkeen opeteta sidosteisia kirjaimia, eli kaunokirjoitusta. Uuden, viimeisteltävänä olevan peruskoulun opetussuunnitelman mukaan painopiste tulee olemaan tekstaamisen ja näppäintaitojen opetuksessa.

– Muutos ei tarkoita sitä että käsin kirjoittamisesta luovutaan kokonaan. Tällä hetkellä ajatellaan että hyvän tekstauskäsialan opettelu riittää, kertoo opetusneuvos Minna Harmanen Opetushallituksesta.

Kokonaan kaunokirjoituksesta ei ole tarkoitus luopua, mutta opetus tulee perustumaan vapaaehtoisuuteen. Opettajalla on jatkossakin lupa opettaa kaunokirjoitusta, jos hän näin haluaa.

– Uudistus peilaa sitä mitä kouluissa on jo tapahtunut. Suurin osa yläkoululaisista ja lukiolaisista kirjoittaa tekstaamalla, Harmanen arvioi Radio Suomen Ajantasan haastattelussa.

Hyvin harva nuori viitsii enää opetella ja käyttää kaunokirjoitusta, kuten aikaisemmat sukupolvet, Harmanen pohtii.

– Tietysti joidenkin mielestä tämä kehitys on varmasti surullista, ja tämä on ymmärrettävää. Esimerkiksi opettajilla on paljon kokemuksia siitä kuinka ihania kaunokirjoitustunnit ovat olleet. Niillä on aivan oma tunnelmansa. Varmaan tämä tunnelma voidaan saada aikaiseksi muillakin keinoilla.

Näppäintaitoja koululaisille

Opetussuunnitelmassa halutaan kuitenkin katsoa eteenpäin. Tulevaisuuden taitoja, kuten näppäintaitoja, pitäisi opettaa nykyistä useammalle koululaiselle.

– Tekstejä tuotetaan jo nyt paljon tietokoneella, ja sen takia haluttiin tehdä näkyvämmäksi se, että koneella kirjoittaminen on yhä tärkeämpi taito, sanoo Harmanen.

– Käsinkirjoitus ja näppäintaidot tulevat olemaan pari. Asian voi ajatella niin, että se että kaikille taataan mahdollisuus näppäintaitojen opetteluun lisää koululaisten tasa-arvoa.

Alkuvaiheessa näppäintaitoja tullaan harjoittelemaan äidinkielen tunneilla.

– Se ei tarkoita että täytyy opetella jokin tietty kymmensormijärjestelmä tai tietty tapa kirjoittaa. Vielä ei tiedetä, miten muutaman vuoden kuluttua kirjoitetaan. Se saattaa olla vaikkapa sanelukirjoittamista, jolloin tekstiä puhutaan ja tietokone kirjoittaa sen ylös.

Tietotekniset taidot tulevat muutenkin olemaan yhä tärkeämmässä roolissa peruskoulun opetuksessa, sanoo Harmanen.

– Tietotekniikasta ei tehdä omaa oppiainettaan, vaan tarkoitus on että näitä taitoja harjoitellaan eri oppiaineiden ja sisältöjen yhteydessä. Opitaan vaikkapa eri ohjelmien käyttötaitoa.