Britit aikovat lähettää laskeutujan tutkimaan Kuuta – rahaa kerätään internetlahjoituksilla

Lunar Mission One -hankkeen tavoitteena on, että robottilaskeutuja lähtisi Kuuhun vuonna 2024 ja poraisi siellä näytteitä, jollaisia ei ole aiemmin tutkittu.

tiede
Kuu kuvattuna Lontoon taivaalla.
Kuu kuvattuna Lontoon taivaalla maaliskuussa 2011.Andy Rain / EPA

Brittijohtoinen yhtymä hakee internetkampanjalla rahoitusta robottilaskeutujan lähettämiseksi Kuuhun, kertovat muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC ja brittilehti The Guardian.

Tavoitteena on Kuun tieteellisen tutkimisen lisäksi sekä testata uudenlaista rahoitusmahdollisuutta että innostaa uutta sukupolvea avaruushankkeisiin 1960- ja 1970-lukujen kuulentojen ja Rosetta-luotaimen Philae-laskeutujan marraskuisen komeettamatkan tavoin.

Lunar Mission One -hankeessa pyritään keräämään ihmisiltä noin 620 miljoonaa euroa kuumatkan rahoittamiseksi.

Vastineeksi lahjoituksistaan ihmiset saavat lähettää Kuuhun valokuvia, tekstejä sekä hiuksen ja sen mukana DNA:taan. Ne on tarkoitus haudata Kuuhun. Laskeutujan mukana Kuuhun aiotaan lähettää myös ihmiskunnan historiasta ja tieteestä kertova digitaalinen arkisto.

Projektia johtaa David Iron, joka on toiminut muun muassa Britannian hallituksen neuvonantajana avaruusasioissa. Hän kertoo, että he ryhtyivät kokeilemaan uudenlaista rahoitustapaa, koska avaruustutkimukselle on entistä vaikeampaa saada hallitusten rahoitusta.Jos tämä toimii, voimme osoittaa, että hankkeita voidaan rahoittaa hyvin eri tavalla, Iron toteaa The Guardianin mukaan.

Tavoitteena on, että robottilaskeutuja lähetettäisiin Kuuhun vuonna 2024. Se laskeutuisi Aitkenin altaaseen, joka on yksi Aurinkokunnan suurimmista tunnetuista törmäyskraattereista Kuun etelänapa-alueella. Kuussa robottilaskeutuja poraisi 20–100 metriä syvän aukon ja ottaisi näytteitä aineksesta, jota ei ole aiemmin tutkittu.

Neuvonantajina hankkeessa toimii Oxfordshiressa sijaitsevan Rutherford Appleton Laboratoryn tutkijoita, jotka ovat työskennelleet eri avaruusohjelmissa.