Kirjastossa on kirjoja, joita kukaan ei enää kaipaa

Tyypillisessä tilanteessa kirjastoista löytyy nopeasti lainatuimpien kirjojen lista. Noiden listojen kärkisijoilla ovat tutut kirjailijat ja klassikkoteokset. Kirjastoista löytyy myös hyllyttäin kirjallisuutta joiden perään kukaan ei ole kysellyt vuosiin.

kirjallisuus
Kajaanin pääkirjaston kirjahyllyjä.
Laura Tolonen / Yle

Sotkamon vs. kirjastotoimenhoitaja Helena Voutilaisella menee tovi aikaa ennen kun hän pystyy kertomaan kirjastonsa kirjat joita kukaan ei ole lainannut aikoihin.

– Siirryimme vuonna 1996 järjestelmään, jonka avulla tieto saadaan. On tosiaan olemassa paljonkin kirjoja joita kukaan ei kysy. Kirjojen määrä on niin suuri.

Sotkamossa lainaamattomien kirjojen listalla ovat muun muassa Ching Pin Mein romaani Hsi Menin ja hänen kuuden vaimonsa tarina vuodelta 1955, A.J. Cronin romaani Kolme rakkautta vuodelta 1945 ja Arvi Järventauksen romaani Tie selvä vuodelta 1928.

Suomussalmella kirjastonjohtaja Ari Koistinen on seurannut kirjojen tietokantoja reilut kymmenen vuotta.

– Tällä alalla aika ajaa monen teoksen ohi. Esimerkiksi yksi tällainen teos on Lasse HeikkilänValitut runot, joka oli aikoinaan eräänlainen modernismin soihdunkantaja. Kirja tuli meille vuonna 1976, silloin sitä lainattiin, mutta viimeisen reilun kymmenen vuoden lainoissa on puhdas nolla, sanoo Ari Koistinen.

Tiedot ja tyyli muuttuvat paljon kirjojen elinkaaren aikana. Siksi kirjoja poistetaankin.

Helena Voutilainen

Koistinen kertoo myös muita syitä, jotka vaikuttavat lainaamattomuuteen.

– Karkeasti sanottuna tietokirjoissa tiedot vanhenevat. Runoutta ei hirveästi lainata, vaikka se tärkeää onkin. Tiedot ja tyyli muuttuvat paljon kirjojen elinkaaren aikana. Siksi kirjoja poistetaankin, kun niiden pitää olla ajan tasalla, kertoo Ari Koistinen.

Kuhmon kirjastosta kerrotaan, että joitakin aikuisten runo- ja esseekirjoja on lainattu vähän tai ei ollenkaan. Kuhmossa myös joitakin klassisen musiikin äänitteitä lainataan vähän, mutta kirjastosta luvataan, että kamarimusiikkijuhlan kotikaupunkiin niitä hankitaan jatkossakin.

Lisätty 19.11.2015 klo 15.13: Lisätty Kuhmon kirjaston tiedot.