Jääkärin morsian päätyi vuosikymmeniksi harvinaiseen esityskieltoon

Jääkärin morsian -elokuva kiellettiin vuonna 1948 ja sen sensuuria kesti lähes 40 vuotta. Hyllytys on suomalaisittain harvinainen. Erikoistutkija Jari Sedergren muistuttaa Jääkärin morsiamen yhteydessä politiikan ja populaarin suhteesta, joka on voimissaan vieläkin.

Kotimaa
Kullervo Kalske ja Tuulikki Paananen elokuvassa Jääkärin morsian.
Suomi-Filmi Oy

Sam Sihvon näytelmään perustuva Risto Orkon elokuva Jääkärin morsian sai ensi-iltansa 1938. Kymmenen vuoden kuluttua se kiellettiin ja pysyi kiellettynä 1980-luvulle asti.

– Sodan jälkeen tilanne muuttui ja tällaisiin elokuviin kiinnitettiin huomiota, jos ne aloittivat aktiivielämänsä uudelleen. Niin kävi tässä. Ulkopoliittisista syistä kiinnitettiin huomiota siihen, että Suomessa oli alettu esittää uudelleen Jääkärin morsianta, sanoo Kansallisen audiovisuaalisen instituutin erikoistutkija Jari Sedergren.

– Neuvostoliitto seurasi Helsingin lähetystönsä kautta monia asioita, mitä Suomessa tapahtui ja kulttuuri oli yksi niistä, Sedergren sanoo.

Hän kertoo Neuvostoliiton esittämästä verbaalinootista, joka johti Jääkärin morsian -elokuvan hyllyttämiseen tammikuussa 1949.

– Verbaalinootti koski aluksi Jääkärin morsian -näytelmää, jonka esittäminen estettiin. Sitten kommunistit valittivat Työkansan Sanomissa myös Jääkärin morsian -elokuvasta. Asiaan reagoi Pravda, johon puolestaan reagoi ulkoministeriö, joka sitten hälytti asialle opetusministeriön. Opetusministeri ohjeisti asiasta Valtion elokuvatarkastamoa, joka kielsi elokuvan tammikuussa, Jari Sedergren sanoo ja toteaa, että Suomessa vain Valtion elokuvatarkastamo pystyi kieltämään elokuvan esittämisen.

Neuvostoliitto muuttui

Jääkärin morsiamen esittäminen sallittiin vasta 1986 tehdyllä päätöksellä. Samoihin aikoihin vapautuivat myös Helmikuun manifesti, Isoviha ja Aktivisti, jotka myös oli kielletty ulkopoliittisin perustein.

– 1980-luvulla Neuvostoliitto muuttui. Silloin Suomessakin uskallettiin ajatella, että jotkut elokuvatarkastamon ulkopolitiikkaa koskevat päätökset eivät ole ikuisia vaan historiallisia, Jari Sedergren pohtii.

– Siinä yhteydessä käytettiin harkintaa ja päätettiin, että sotaa edeltävistä nationalistisista draamoista on aikaa kulunut niin paljon ja maailma on muuttunut niin paljon, että niitä voidaan esittää. Poliittinen muutos ja älyllinen pohdinta mahdollistivat sen, että ne voitiin vapauttaa, Sedergren sanoo.

Harvinainen tapaus

Jari Sedergren sanoo, että 1940- ja 1950-luvuilla, ehkä vielä 1960-luvullakin elokuvien sensurointikehotuksia tuli silloin tällöin.

– Suomalainen elokuvasensuuri pyrki toteuttamaan jonkinlaista tasapuolisuutta, vaikkei siinä aina oikein onnistunutkaan.

Jääkärin morsiamen tapauksessa harvinaista on Sedergrenin mukaan se, että puututtiin suomalaiseen elokuvaan.

– Yleensä elokuva-asioissa argumentti oli, että valtiovallalla ei ole halua eikä mahdollisuutta puuttua Suomessa näihin asioihin. Toivottiin, että elokuva-alan yksityiset toimijat sopisivat asiasta keskenään, sen sijaan, että niistä tehtäisiin diplomaattisia, virallisempia asiota, Jari Sedergren sanoo.

– Nämä 1930-luvun nationalistiset aatedraamat ovat poikkeustapaus suomalaisessa elokuvahistoriassa jo siksi, että niillä on niin pitkä sensuuri, johon liittyy monia vaiheita. Niihin liittyy myös yhteiskunnallista keskustelua siitä, miten ulkopolitiikassa pitää toimia ja miten ulkopoliittisista rajoituksista päästään eroon, Sedergren miettii ja tuo keskustelun lähemmäksi nykyaikaa.

– Jos ajatellaan 1990-luvun alkua, niin Pohjanmaa-elokuvassa muistaakseni ryssitellään noin 500 kertaa. Sen jälkeen Suomen kansa on saanut vapaasti ryssitellä. 1980-luvulla se ei ollut oikein toivottavaa, eikä sallittuakaan vielä.

Populaaria ja politiikkaa

Vaikka Jääkärin morsiamen esityskielto kesti 1940-luvulta 1980-luvun lopulle, jolloin se sitten julkisesti jälleen nähtiin, ei se tarkoita, että elokuva olisi unohdettu koko ajaksi. Erikoistutkija Jari Sedergren tietää, että esityskiellon poistamista haettiin noina vuosina.

– Näitä yritettiin silloin tällöin palauttaa ne tehneiden elokuvayhtiöiden toimesta. Niiden näkökulmasta nämä (kielletyt elokuvat) olivat suurelokuvia, joita toivottiin esitettäväksi esimerkiksi juhlapyhien yhteydessä, Sedergren kertoo.

– Heille vastattiin ulkoministeriöstä tavallisesti, että mikään ei ole muuttunut alkuperäisessä käsityksessä eikä elokuvia siksi kannata alkaa vapauttaa. Vielä 1960-luvun puolivälissä sanottiin, että elokuvien vapauttaminen voisi tuoda Suomen kannalta epäedullisia ulkopoliittisia johtopäätöksiä paitsi Suomessa, myös ulkomailla. Uskottiin, että vanhat ulkopoliittiset asenteet voisivat herätä uudelleen, jos elokuvat sallittaisiin, Jari Sedergren sanoo.

– Oikeastaan elokuvatarkastamo totesi jo 1955, että ei siinä (Jääkärin morsian -elokuvassa) sinällään mitään kiellettävää ole, mutta kyse oli ulkopolitiikan linjasta ja siitä kiinni pitämisestä.

Jääkärin morsiamen "hyllyttäminen" oli oman aikansa päätös ja jää sellaisena suomalaiseen elokuvahistoriaan. Jari Sedergren muistuttaa, että päätös on kuitenkin tehty sen hetken ulkopolitiikan korkeinta mahdollista harkintaa käyttäen.

– Populaari on aina politiikalle tärkeää, koska niin monet ovat siitä kiinnostuneet. Jos populaarilla on poliittisia kytköksiä, niin varsinkin vanhempana aikana kyllä siihen hanakasti ja nopeasti tartuttiin, jos oli tarvis, Sedergren muistuttaa.

– En tiedä, kuinka se enää nykypäivänä onnistuu, mutta toisaalta poliitikon on nykyään oltava entistä populaarimpi. Politiikan ja populaarin yhteys on edelleen olemassa.

Artikkelia on muutettu elokuvan hyllyttämiseen johtaneen Neuvostoliiton nootin osalta 20.11.2014 klo 13.02