Tuulivoiman rakentaminen rannikolle ei onnistu – sisämaassa myllyt huitelevat taivaita

Pohjalaismaakunnissa on menossa satoja tuulivoimalahankkeita. Lupaviidakko on sen verran tiukkaa, että aikeista toteutunee vain osa. Rannikolle rakentaminen ei juuri onnistu ja sisämaassa myllyjen korkeus huitelee taivaita. Yksi tällä hetkellä rakennusvaiheeseen päätyneistä tuulivoimapuistoista löytyy Vähästäkyröstä.

Kotimaa
Torkkolassa rakentuvan tuulimyllyn napa painaa 15 tonnia. Siihen liitetään kolme siipeä.
Torkkolassa rakentuvan tuulimyllyn pelkkä napa painaa 15 tonnia. Siihen liitetään aikanaan kolme siipeä.Olli Koski / Yle

Vähänkyrön Torkkolassa 16 myllyn tuulivoimapuisto pitäisi olla valmiina ensi juhannukseen mennessa. Jos tuulisia päiviä on paljon, rakentaminen vivästyy. Navakkaa tuulta rakentajat toivovat vasta kun myllyt ovat pystyssä.

Torkkolan aluetta ympäröi sankka metsä, ja sen vuoksi myllyt rakennetaan sangen korkeiksi.

– Kun mennään merestä kauemmaksi sisämaahan, niin tornien täytyy nousta. Täällä Torkkolassa suurin piirtein 140 metriin. Siinä korkeudessa tuulee tarpeeksi, sanoo EPV Tuulivoima Oy:n toimitusjohtaja Frans Liski.

Matalat tornit eivät jauha tarpeeksi

– Suomessa tällaisella paikalla sadassa metrissä tuulisuus on aika huonoa, mutta 140 metrissä taas varsin hyvää. Se onkin kriittinen piste, mikä liittyy ympärillä kasvavaan korkeaan puustoon ja sen tuulta jarruttavaan vaikutukseen, summaa Liski.

Toimitusjohtaja Frans Liski.
Toimitusjohtaja Frans Liski.Olli Koski / Yle

Pelkästään Etelä-Pohjanmaalla toimii toistakymmentä tuulivoimayhtiötä, joista puolet on ulkomaalaisia. Vireillä on satoja tuulivoimaloita. Lopulliseen toteutukseen päätynee vain osa.

Rannikolla tuuliolosuhteet ovat suotuisat, mutta rakentaminen yrityksen kannalta liian monen mutkan takana.

– Rannikolle lupien saaminen on todella vaikeaa, käytännössä lähes mahdotonta. Syynä ovat mm. merikotkien suojelu ja tiheä loma-asutus. Kyllä se vastustus rannalla on hyvin kovaa, tietää Liski.

Ilmajoki, Isojoki, Lapua, Soini, Kristiinankaupunki...

Vähänkyrön tuulivoimapuiston rakennuskustannukset nousevat noin 100 miljoonaan euroon. Täältä Torkkolasta voimayhtiön katseet kohdistuvat seuraavaksi Ilmajoen Santavuorelle.

– Siellä on aloitettu jo alueelle johtavan tien parannustyöt. Tähtäämme siihen, että ensi vuoden alkupuolella tehtäisiin asiasta päätös ruvetaanko rakentamaan vai ei, summaa Frans Liski.

Kristiinankaupungissa on menossa usean eri yhtiön tuulivoimahankkeita. Isojoelle kaavaillaan 100 voimallaa, Lapualle seitsemää ja muun muassa Soiniin 50-70 myllyä.