Rovio: Kalevala-elokuvasta tulossa popcornviihdettä ilman eläkeläisiä

Supercell ja Rovio -peliyhtiöiden työntekijöiden Kalevala-elokuvatrilogiasta on tarkoitus tehdä yksi Suomen suurimmista viihdetuotannoista.

elokuvat
Mies on keskellä suota kuokka ylös kohotettuna.
Supercell- ja Rovio-peliyhtiöiden Kalevala-elokuvatrilogiasta on tarkoitus tehdä yksi Suomen suurimmista viihdetuotannoista.Rovio

Kalevalasta tehdään kansainvälisille markkinoille tarkoitettu elokuvatrilogia. Suomalaisten peliyhtiöiden Rovion ja Supercellin työntekijät tekevät IronDanger-nimisen trilogian, jonka luvataan kertovan Kalevalan tarinan kansainvälisten suurelokuvien tyyliin. Trilogian ensimmäisen osan on tarkoitus valmistua Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

Elokuvahanketta esiteltiin tiistaina potentiaalisille rahoittajille Slush-tapahtumassa Helsingissä. Pelintekijöiden harrastuksena alkanut tuotanto on vasta alkuvaiheessa.

Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka kertoo, että elokuvalla ei ole vielä näyttelijöitä tai budjettiakaan. Tekijöistä on tässä vaiheessa tiedossa vasta animaattoreita, joita on toistasataa.

Kalevala-elokuvaa ei tehdä suomalaisille, vaan koko planeetalle.

Peter Vesterbacka

– Tavoitellaan tuotannossa hyvän Hollywood-leffan tasoa. Puhutaan mieluummin vähän suuremmista rahoista kuin pienistä. Tehdään maailmanluokan tuotantoa, lupailee Vesterbacka.

Historiallisten ja suomalaiseen mytologiaan perustuvien elokuvien tekeminen on ollut Suomessa hankalaa, koska se on kallista. Pelifirmat tuovat tähän uuden mahdollisuuden: uuden elokuvan suunniteltu budjetti on paljon isompi kuin suomalaiseen elokuvaan keskimäärin käytettävät 1,5 miljoonaa euroa.

Vesterbackan mukaan IronDanger-elokuvan budjetti on maalmanluokkaa. Hän vertaa sitä Hollywood-elokuviin, joiden budjetit ovat kymmeniä jollei satoja miljoonia dollareita.

– Tätä tehdään ihan samalla tavalla kun Roviolla, Supercellillä tai missä tahansa Suomessa tänä päivänä tehdään pelejä ja viihdettä. Sitä ei tehdä pelkästään viidelle miljoonalle suomalaiselle, vaan koko planeetalle.

– Kyllä tästä tulee yksi suurimmista viihdetuotannoista, mitä täällä on tehty.

Riittävän uskollinen kansalliseepokselle

Kansalliseepos Kalevala _on elokuvan aiheena kotimaisia kestosuosikkeja. 2000-luvulla sen taruihin ovat pohjanneet muun muassa Jari Halosen _Kalevala _(2013) ja etäisemmin AJ Annilan _Jadesoturi _(2006)._

Varsinaisia suurelokuvia ovat olleet 1980-luvun tv-mammutti Rauta-aika _(1982)sekä 1950-luvun suomalais-neuvostoliittolainen yhteistuotanto _Sampo (1959).

IronDanger-trilogiasta julkaistu ensimmäinen esittelyvideo näyttää varsin toisenlaisen kuvan Kalevalasta kuin mihin on totuttu. Siinä nähdään muun muassa suuren robottijalan tömähtävän maahan.

Kalevalaa ei ole koskaan kerrottu lennokkaasti.

Peter Vesterbacka

Peter Vesterbacka kuitenkin vakuuttaa, että elokuvasta tulee uskollinen kansalliseepokselle.

– Riittävän uskollinen. Mutta halutaan kertoa se tarina niin, että tässä nyt ei seikkaile jotain vanhempia eläkeläisiä. Tässä on nuoria, urhoollisia, eeppisiä sankareita.

– Tämä on tällainen erittäin moderni, vähän popcorn-versio Kalevalasta. Tätä Kalevala-stooriahan ei ole ikinä kerrottu kovin lennokkaasti, kuvailee Vesterbacka.

Moderni tarinankerronta tulee Vesterbackan mukaan jo tekijöistä itsestään. Pelien tekijät kun ovat kasvaneet Star Wars ja Taru Sormusten Herra –trilogian kanssa.

– Tämä on hyvin pelimäinen ja hyvin moderni. Vähän tulee mieleen Empire Strikes Back.

– Maisemat näyttävät erittäin suomalaisilta. Siinähän näkyy Suomen Lappia ja suomalaista metsää eli suomalaista maisemaa ja sielunmaisemaa. Mutta halutaan päästä pois vanha vanha Väinämöinen –jutusta ja kertoa tämä tarina isommalle yleisölle.

Juttua korjattu 20.11. klo 14.35: Peliyhtiöt eivät tuota elokuvaa, vaan elokuvan tekijät ovat suomalaisten peliyhtiöiden työntekijöitä