Kuopio keskittämässä äitiysneuvolan lääkärikäynnit yhteen paikkaan

Odottavat äidit saisivat ensi syksystä lähtien raskauteen liittyvät lääkäripalvelut keskustan pääterveysasemalta. Nykyisin lääkärissä voi käydä kolmessa toimipisteessä.

sairaanhoitopalvelut
Nainen raskaana
Tommi Parkkinen / Yle

Odottavien äitien lääkärivastaanotto aiotaan keskittää Kuopiossa ensi syksynä pääterveysasemalle. Nykyisin äitiysneuvolan lääkärivastaanotto on kolmessa paikassa: Alavassa, Pyörössä ja Puijonlaaksossa.

Ajatuksena on esimerkiksi säästää rahaa, kun lääkäreiden työaikaa ja rahaa ei kuluisi toimipisteestä toiseen siirtymiseen ja myös muut lääkäripalvelut olisivat tarvittaessa samassa rakennuksessa.

Uudistuksessa ei lakkauteta yhtään neuvolaa, ja äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajapalvelut järjestetään näillä näkymin nykyiseen tapaan. Kuopion keskustan neuvola muuttaa jo ensi huhtikuussa Alavasta pääterveysasemalle.

Kaupungin terveydenhuollon palvelujen päällikkö Kristiina Mäki kertoo, että uutta mallia suunnitellaan tarkemmin kevään aikana ja se on tarkoitus ottaa käyttöön syksyllä.

– Keskustan neuvolan muutto pääterveysasemalle mahdollistaa lääkäripalvelujen keskittämisen, sillä Alavassa tälle toiminnalle ei ole riittäviä tiloja, Mäki sanoo.