1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Joka viides suomalaislapsi on yksinäinen – näkymättömyyden tunne ahdistaa

Lasten kertomukset yksinäisyydestä ovat lohduttomia. Jotkut pohtivat, että kukaan ei huomaa heitä ja olisi samantekevää, vaikka he kuolisivat.

Kuva: Minna Rosvall / Yle

Lasten yksinäisyys on kasvava ilmiö Suomessa. Joka viides lapsi kokee yksinäisyyttä, ja yksinäisyys voi jopa periytyä. Turun yliopiston kasvatuspsykologiassa on tutkittu lasten yksinäisyyttä koko 2000-luvun ajan.

Uusimmat tutkimustulokset koskevat yksinäisyyden periytyvyyttä. Dosentti Niina Junttila kertoo, että yksinäisyys ei kehity vain geneettisesti, vaan myös vanhempien tapoina ja malleina. Hän on käynyt läpi lasten koskettavia kertomuksia.

– Yksinäiset kokevat olevansa näkymättömiä: kukaan ei huomaa heitä eikä heillä ole mitään merkitystä. Hyvin usein he sanovat lopuksi, että olisi ihan sama, jos olisi kuollut, kertoo Junttila.

Yksinäisyydellä voi olla pitkäaikaisia seurauksia.

– Se jää nuoruudessa pysyvästi päälle. Moni aikuinen yksinäinen sanoo, että hän on ollut yksinäinen jo lapsena. Lapsena asialle kannattaisi tehdä jotain, jotta ei synny pitkiä eriarvoisuuden polkuja, pohtii Junttila.

Tutkija muistuttaa, että pitkittyessään yksinäisyys voi johtaa muihin vakaviin ongelmiin, kuten koulu-uupumukseen ja masennukseen.

Kouluissa yksinäiset huomataan jo

Yksinäisyydestä on puhuttu julkisuudessa ja kouluissa yhä enemmän viime vuosina. Pari vuotta sitten Yhteisvastuukeräyksen tuottoa ohjattiin yksinäisyyden vastaiseen työhön. Dosentti Niina Junttila mainitsee, että lapsi tarvitsee sosiaalisia ja yhteistyötaitoja, ja siksi yksinäisyyteen pitää puuttua päiväkodista lähtien.

Hyvin usein sanotaan lopuksi, että olisi ihan sama, jos olisi kuollut.

Niina Junttila

Turkulaisen Kähärin koulun opettaja Kirsti Savikko kertoo, että opettajat huomaavat yksinäiset helposti. Esimerkiksi koulun vaihto on lapselle aina kriisin paikka. Silloin opettajan täytyy huolehtia, ettei lapsi jää yksin.

– Eihän se mene niin, että aikuinen sanoo: ole tämän ystävä. Meidän aikuisten tehtävä on yrittää saada se menemään vähän mutkan kautta. Keksitään jotain yhteistä tekemistä, jotta kaveri löytyisi, kertoo Savikko.

Yläkoulun alku on hankalaa aikaa

Yksinäisyyttä on kahdenlaista: sosiaalista ja emotionaalista. Sosiaalisessa puuttuu kaveriporukka, emotionaalisessa yksinäisyydessä puuttuu se läheinen ystävä, jolle voisi kertoa omista asioistaan ja johon voisi luottaa. Dosentti Niina Junttila tietää, että yksinäisyyden uhka on kouluelämässä suurempi tietyssä vaiheessa.

– Yläkoulun ensimmäiset vuodet ovat kriittistä aikaa, jolloin nuoret joko saavat ystäviä tai menettävät ne, kertoo Junttila.

Jotkut voivat myös hävetä yksinäisyyttään.

– Erityisesti tytöt ovat sitä mieltä, että kamalinta yksinäisyydessä on se, että seisoo välitunnilla ihan yksinään ja muut näkee, ettei kelpaa kenellekään. Se on erityisesti tytöille kova paikka ja kova kokemus.

Yksinäisyys ei ole kenenkään syy, mutta siihen täytyy puuttua

Tutkija painottaa kuitenkin, että yksinäisyys ei ole lapsen oma syy.

– Syy voi olla siinä ympäristössä, joka ei hyväksy tämäntyyppistä lasta. Esimerkiksi

Kamalinta yksinäisyydessä on se, että seisoo välitunnilla ihan yksinään ja muut näkee, että ei kelpaa kenellekään.

Niina Junttila

joku tyttö voi olla niin kaunis ja taitava, että hänet halutaan tarkoituksella ulos porukasta. Yksinäisyydestä ei voi syyttää lapsia itseään eikä heidän vanhempiaan eikä myöskään opettajia tai kouluja. Ei ketään. Me kaikki voimme kuitenkin tehdä asialle jotain, kertoo Junttila.

Dosentti Niina Junttilalla on mielessään muutama neuvo, mitä vanhemmat voisivat tehdä.

– Paras tunnistuskeino on jutella lapsen kanssa. Kannattaa kysyä, oliko sinulla tänään kavereita ja mitä te teitte tai mitä leikitte. Opettaja voi havainnoida, onko siellä joku, joka aina jää yksinään ja kokee pahan olon tunnetta yksinäisyydestään.