Pakotteet: Suomi yhä kovassa kurssissa Karjalassa

Pakotteet eivät ole muuttaneet venäläisten käsitystä Suomesta. Näin on ainakin rajan takana Karjalassa, jossa Suomesta ei juuri poikkipuolista sanaa kuulu. Monien venäläisnuorten mielissä Suomi näyttäytyy jopa jonkinlaisena unelmamaana.

Ulkomaat
Anastasia Titova, Anastasia Tuulas, Anastasia Pilija
Pertti Huotari / Yle

Karjalan tasavallan pääkaupungin Petroskoin kaupoissa on ainakin periaatteessa myynnissä saksalaisia ja hollantilaisia juustoja. Tarkemmin katsottuna ne, samoin kuin esimerkiksi Voimix-merkkiset levitteet, on kuitenkin tehty Venäjällä. Suomessa tuotetut maitotuotteet ovat pakotteiden vuoksi hävinneet hyllyiltä.

Pakotteet eivät olet kuitenkaan muuttaneet venäläisten käsitystä Suomesta. Tämä näkyy hyvin Petroskoin kadulla, jossa hyvien suhteiden nimiin vannotaan kuin parhaina YYA-vuosina konsanaan.

– Suhtaudumme hyvin, nauraa Aleksandr Kurotskin.

– Kaikki on hyvin, säestää puoliso Jelena Kurotskina.

Samoilla linjoilla on myös Tatjana Arhipova.

– Suhtaudun Suomeen myönteisesti. Olen käynyt siellä mielelläni.

Sergei Nikitin puolestaan katsoo, että EU:n ja Venäjän väliset pakotteet eivät ole oikein. Silti hänkään ei arvostele Suomea.

– Pakotteet merkitsevät suhteiden kiristymistä. Te tunnette itsenne epävarmoiksi, samoin me.

Osalle nuorista Suomi on ihannemaa

"Tervetuloa kouluun" toivottaa suurikokoinen kyltti Petroskoin suomalais-ugrilaisen koulun ulkoseinässä. Koulussa opiskellaan yhtenä kielenä suomea kuten ennenkin, ja ainakin koulun vanhimmilla oppilailla on naapurimaasta selvä näkemys.

– Pidän Suomesta, koska minulle Suomi on tosi hyvä maa. Minusta se on maailman paras maa, täräyttää Anastasia Pilija selvällä suomella.

Samaa mieltä on Anastasia Titova, jonka mummo ja setä asuvat Suomessa.

– Minä pidän Suomesta tosi kovasti, hän tunnustaa.

Suomi on kolmen Anastasia-nimisen tytön joukossa niin hyvässä kurssissa, että heistä vain yksi, Anastasia Tuulas, ei suunnittele opiskelujen jatkamista Suomessa.

– Minä pidän Venäjästä. Täällä asuvat minun kaverini ja sukulaiseni. Minä en halua lähteä, hän selittää.

Muut kaksi Anastasiaa eivät sen sijaan haluaisi kerran lähdettyään enää palata takaisin.

– Venäjällä on paljon ongelmia, sanoo Anastasia Pilija.

– Minulle elämä Venäjällä ei ole tosi hyvä.

Anastasia Titova puolestaan haluaisi asua koko elämänsä Suomessa.

– Suomessa elämä on parempi kuin Venäjällä.

Pakotteilla voi olla vaikutusta

Karjalassa ei pakotteista pidetä, mutta Suomen ja Venäjän ei silti katsota olevan vastakkaisissa leireissä.

– Luulen, että me emme ole eri puolella, arvelee Anastasia Tuulas.

– Riita on poliitikkojen välillä, ei tavallisten ihmisten.

Historian ja suomen kielen opettajana työskentelevä Larissa Fedorets on syntyneestä tilanteesta harmistunut.

– Olisi hyvä, jos kaikki olisi vain painajaisunta, hän puuskahtaa.

Entä uskooko opettaja, että pakotteilla voisi olla vaikutusta?

– Voi olla, että se on EU:lle ainoa mahdollisuus vaikuttaa Venäjän presidenttiin ja hallitukseen.