1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Näkökulma: Kolmekymppisyys on kauheaa

Kolmenkympin kriisi tulee liian aikaisin. Se ei enää sovi yhteen ympäröivän maailman kanssa, kirjoittaa toimittaja Iida Rauhalammi.

Parin viime vuoden aikana asiat ystäväpiirissäni ovat alkaneet hiljalleen muuttua. Keskusteluista on tullut vakavampia kuin ennen. Mukaan on tullut vauvoja, häitä, asuntolainoja, valmistumisia ja nousujohteisia uria. Ja toisaalta ahdistusta tulevaisuudesta, epätoivoista parinetsimistä, pelonsekaisia lisääntymiskeskusteluja ja työpaineita.

Olemme tulleet kolmekymppisiksi. Elämä on alkanut vaikuttaa sellaiselta, joka pitää ottaa jotenkin haltuun.

Kolmekymppisyys on tietenkin aina ollut raja nuoruuden ja aikuisuuden välillä. Nykyinen pitkälle venytetty parikymppisyys ja vaikeus aikuistua eivät ole poistaneet sitä tosiasiaa, että oman kuolevaisuuden tajuaminen tulee vastaan edelleen näillä main.

Kolmekymppisyys on entistä vaikeampaa.

Sanotaan, että meidän sukupolvemme on elänyt nautiskellen. Kaikkea on ollut saatavilla ja vaihtoehtoja on ahdistukseen asti. Olemme kiertäneet maailmaa tai poteneet huonoa omaatuntoa siitä, ettei sille puolen vuoden Aasian matkalle tullut lähdettyä. Suremme rakentamattomia pyöräteitä ja levykauppojen kohtaloa. Meillähän on kaikki ihan hyvin.

Niin on, kunnes meistä tulee kolmekymppisiä. Olemme ensimmäinen sukupolvi, jolla suunnitelmaa seuraaviksi vuosiksi ei ole olemassa. Tuskin tiedämme, missä asumme ja työskentelemme puolen vuoden kuluttua.

**Me olemme tottuneet jatkuvaan muutokseen. **Jatkuva muutos taas ei sovi joka tilanteeseen.

Jos lapsia ei ole, kolmekymppinen alkaa miettiä asiaa entistä paniikinomaisemmin. Ensisynnyttäjien ikä ei nouse itsekkyyden takia. Epävarman työn, opiskelun ja parisuhteen kannalta koskaan ei ole sopiva hetki hankkia lasta.

Epävarmuuteen tottuneelle päätösten tekeminen on ahdistavaa. Työelämässä kolmekymppinen tajuaa, ettei omaa alaa ole mahdollista etsiä loputtomiin. Viimeistään kun kaikki opintotukikuukaudet on käytetty, alkaa näyttää siltä, että jotkut ovet ovat jo menossa kiinni.

Todelliset ja itseaiheutetut paineet tulevat yllättäen.

Vaikka olemme pullamössösukupolvi, uskon että epäreilun aikaisin tuleva kolmekymppisyys ei ole pelkästään omaa syytämme. Sen lisäksi, että ramppaamme terapiassa selvittämässä vanhempiemme ja isovanhempiemme meille siirtämiä sotkuja ja kärsimme 90-luvun laman säästöjen vaikutuksista, olemme työelämän heittopusseja.

**"Suuret ikäluokat lähtevät, ja töitä on loputtomasti" **-hokema on sukupolvemme suurin kusetus. Siitä lähtökohdasta, missä suurin osa ikäisistäni taloudellisesti on, ei ole ihmeellistä, että aikuisuus pelottaa.

Jos olemmekin sitoutumiskammoisia työelämässä, niin emme pelkästään omasta tahdostamme. Kehen meidän pitäisi uskaltaa sitoutua?

Onneksi kahden päivän krapuloihin tottuu ja kriiseihin voi saada apua. Sukupolvemme tavassa pyöriä omassa itsekeskeisyydessämme on myös puolensa: olemme oppineet nauttimaan elämästä ja vaatimaan parasta.

Kolmenkympin kriisi tulisi käsitellä siististi.

Ehdotan ratkaisuksi 30-vuotisneuvolaa, jossa empaattinen neuvolatäti tai -setä kuuntelisi huolia ja antaisi selviytymisoppaan, jossa lukisi:

1. Kaikki on ihan hyvin, ja se epämääräinen tunne (siirryt toiseen palveluun) tulee häviämään.

2. Raha ja ura eivät tuo onnea (siirryt toiseen palveluun).

3. On ihan normaalia, että pätkätyöläisyys stressaa (siirryt toiseen palveluun).

4. Suurin osa 35–40-vuotiaista naisista (siirryt toiseen palveluun) tulee halutessaan raskaaksi.

5. Ihminen on onnellisimmillaan yli 40-vuotiaana (siirryt toiseen palveluun).

6. Ja vielä varuiksi: Nainen on viehättävimmillään yli 30-vuotiaana (siirryt toiseen palveluun). Tämä pätee varmasti myös miehiin.