1. yle.fi
  2. Uutiset

"Oli vähän rokkitähti-fiilis" – kamerat seurasivat nuoria muusikoita baarireissuillakin

Uusi reality-sarja kuvaa jyväskyläläisbändi Cønstantinen maailmanvalloitushaaveita. Kamerat seurasivat yhtyeen jäseniä tiiviisti puolitoista vuotta. 8-osainen Valomerkki sarja alkaa TV2:ssa ensi viikolla.

musiikki
Janne Korpela (kello 12 myötäpäivään), Lassi Vääränen, Marko Möttönen, Janne Seppänen, Antti Varjanne ja Elias Puukari esittävät itseään Valomerkki -sarjassa.
Janne Korpela (kello 12 myötäpäivään), Lassi Vääränen, Marko Möttönen, Janne Seppänen, Antti Varjanne ja Elias Puukari esittävät itseään Valomerkki -sarjassa.Jukka Lintunen

Jyväskyläläisellä Cønstantine-yhtyeellä on takanaan erikoinen 1,5 vuotta. Miehet päästivät kamerat seuraamaan omaan elämäänsä avoimesti, kun bändi oli mukana uudessa Valomerkki-sarjassaValomerkin ensimmäinen jakso Areenassa, joka seuraa bändin maailmanvalloitusta.

Tuli puhuttua ihan normaalisti, vaikka oli mikki koko ajan päällä.

Solisti Lassi Vääränen

Muusikot myöntävät, että kuvausten alkaminen jännitti - mutta vain aluksi.

– Kun muutama kuvaussessio oli takana, tuli puhuttua ihan normaalisti ja soiteltua puheluita, vaikka mikki oli koko ajan päällä, solisti Lassi Vääränen kertoo.

Ohjelman edetessä bändiä seurattiin entistä tiiviimmin: kamerat pyörivät mukana koko ajan.

– Mentiin sitten vaikka baariin Jyväskylässä tai jossain muualla. Oli vähän rokkitähti-fiilis, Vääränen naurahtaa.

Ensimmäinen yö vietettiin kylmässä autossa.

Kitaristi Jere Kortelainen

Ohjelmassa on kunnon rock-asennetta luvassa, sillä vaikka juhliminen Britannian kiertueella maistui miehille, kattohuoneistoihin he eivät päässeet majailemaan.

– Ei siinä oikein glamouria ollut, kun unohdimme makuupussit, niin reissun ensimmäinen yö vietettiin kylmässä autossa. Takakontissakin taisi porukkaa nukkua, Jere Kortelainen muistelee.

Treeniä peilin edessä

Vaikka Lassi Vääränen haaveili lapsena urheilutähteydestä, teini-iässä NHL-kiekkoilun ja jalkapallon syrjäytti musiikki.

– Kun löysin Hanoi Rocksin ja Metallican, niin peilin edessä kokeilin ja vedin biisejä playbackina, että olisiko musta tähdeksi. Ja kyllä musta olisi, ainakin silloin itse ajattelin niin, hän hymähtää.

Tärkeintä olisi, ettei itse tarvitsisi maksaa levyttämisestä – ainakaan ihan kauheasti.

Kitaristi Jere Kortelainen

Muusikot eivät ole miettineet ohjelman mahdollisia seurauksia, vaikka jo trailerin ilmestettyä, heitä on katukuvasta tunnistettu.

– Kerran kaupassa myyjä sanoi, että "olit telkkarissa". Säikähdin sitä ja menin kotiin itkemään, basisti Antti Varjanne virnistelee.

Hän myöntää, että bändin kannalta ohjelma on hieno juttu: onhan siinä paljon mukana myös heidän omaa musiikkiaan.

– Kaikkein tärkeintä on saada soittaa, Varjanne vakuuttaa.

Ohjelmasta jäi hyvä maku

Cønstantine on vuodesta 2006 yhdessä soittanut kaveriporukka. Tärkeintä yhtyeelle on saada soittaa, vaikka ohjelman tarkoituksena on kuvata, miten suurelle yleisölle tuntematon yhtye tekee itseään tutuksi.

– Kyllä tätä tekee siksi, että soittamisesta tykkää, ja että saisi soittaa lisää ja lisää, ei siksi, että saisi rahaa, bändin kitaristina tänä vuonna aloittanut Jere Kortelainen myöntää.

Kaikkein tärkeintä on saada soittaa.

Basisti Antti Varjanne

Muusikot eivät mainetta ja mammonaa vastusta, päätavoite olisi saada levytyssopimus.

– Vaikka ei rahaa saisi, niin tärkeintä olisi, ettei itse tarvitsisi maksaa levyttämisestä - ainakaan ihan kauheasti, Kortelainen tiivistää.

Tällä hetkellä kaikki bändin jäsenet tekevät ainakin osan vuodesta ns. oikeita töitä.

Tv-sarjan teosta kaikille jäi hyvä maku, eikä sarjan alkaminen jännitä.

– Dokumentti on kaunis, hyvällä maulla tehty, he sanovat.

Bändiä haastatteli Elina Kinos.

24.11. klo 9.50

Lue seuraavaksi