Seppo Konttinen: Lakien synty

Seppo Konttinen käsittelee kirjassaan Lakien synty hyvin seikkaperäisesti ja yksityiskohtaisin esimerkein parin viime vuosikymmenen lainsäädäntötyötä. Laajaa lähdemateriaalia hyväksikäyttäen hän osoittaa miten suomalainen lainvalmistelutyö on kaukana demokraattisesta kontrollista, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

lainsäädäntö
Seppo Konttinen: Lakien synty -kirjan kansi
Kustannusosakeyhtiö Siltala

Ensi vuodenvaihteessa on kulunut 20 vuotta Suomen EU-jäsenyyttä. Kansalta kysyttiin neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä jäsenyydestä. Äänestäneistä 56.9 % kannatti liittymissopimuksen hyväksymistä. Eduskunta päätti 18.11.1994 liittymisestä Euroopan Unioniin äänin 152 – 45. Alusta asti jäsenyyden vastustajat ovat puhuneet EU:sta lobbareiden kultamaana, jossa päätöksentekoon vaikuttavat kaikenmaailman lobbarit ovat vallankahvassa ja demokraattinen päätöksenteko on vain sivuroolissa. Onneksi meillä Suomessa kaikki on toisin. Perustuslain 2 §:n mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta ja 3 §:n mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta. Onko asia oikeasti niin? Ovatko erilaiset lobbarit meilläkin todellisia vallankäyttäjiä?

Yleisradion eläkkeellä oleva taloustoimittaja Seppo Konttinen on tutkinut asiaa ja julkaissut kirjan nimeltään Lakien synty. Sen on kustantanut Siltala. Eläkemiehenä Seppo Konttinen on innostunut kirjoittamaan ja julkaissut mm. kirjat Suomalaisten ruokalaskusta ja entisestä työnantajastaan Yleisradiosta.

Kaivokset ja Lex Nokia

Seppo Konttinen on jakanut kirjansa Lakien synty seitsemään lukuun, joissa hän tarkastelee eläke- ja verolainsäädäntöä, hallitusohjelmien tekoa ja poliittisia virkanimityksiä sekä kahta erityistapausta eli kaivoslainsäädännön viimeaikaisia muutoksia ja Lex Nokiaa eli työntekijöiden urkintalainsäädäntöä. Kirjansa viimeisessä luvussa Konttinen käsittelee sitä tapaa, millä Suomen liittyminen Euroopan Unioniin toteutettiin. Yleisarviona voi sanoa, ettei sen kummemmin perustuslain säädökset kuin EU:n liittymissopimuksen Suomen vaatimus ole toteutunut suomalaisessa lainsäädännössä saati EU:n päätöksenteossa. Suomi vaati liittymissopimuksessa päätöksenteon avoimuutta ja kansalaisten oikeutta saada lisää tietoja hallintoon, lainvalmisteluun ja kansalaisiin liittyvistä valmisteluasiakirjoista.

Suomalaisten on aivan turha syytellä EU:a lobbarien ylivallasta tai kansanvallan hyljeksimisestä. Kyllä me aivan itse olemme sallineet vallan liukumisen pois kansalta ja sen edustajaksi valtiopäiville kokoontuneelta eduskunnalta. Tähän kehitykseen ovat viimeisen reilun 20 vuoden aikana osallistuneet kaikki Suomen eduskuntapuolueet laidasta laitaan. Yksikään puolue ei voi vetäytyä vastuusta.

Kirjansa johdannossa Seppo Konttinen kirjoittaa, että lait ja asetukset täyttävät eduskunnan kirjastossa lähes 43 hyllykilometriä. Lakitehtailua on yritetty rajoittaa vuosikymmeniä mutta siinä on epäonnistuttu surkeasti. Lakitehtaat Brysselissä ja Helsingissä rakentavat Konttisen mielestä massiivista ja yhä yksityiskohtaisempaa säädösviidakkoa, jota eivät tekijät eivätkä kansalaiset enää aikoihin ole pystyneet ymmärtämään. Ehkä tämän säädösviidakon takia kansanedustajat ovat antaneet ison osan lakiprosessista kansanvallan ulkopuolelle; etujärjestöille, virkamiehille ja asiantuntijoille.

Kansanedustajat katsomossa

Konttisen mielestä kuvaava esimerkki vääränlaisesta lainvalmistelusta on kevään 2013 kehysriihen verouudistusten valmistelu. Kyseessä on esimerkki siitä, miten ei saisi menetellä. Asiantuntijoina käytettiin pääasiassa etujärjestöjen edustajia ja vain muutamaa riippumatonta yliopistomiestä. Ensin lyötiin hallitusohjelmassa, kehysriihessä ja budjettineuvotteluissa sovitut lain pääkohdat lukkoon. Sitten sopiva lobbarijoukko juoni lakiin itselleen sopivat pykälät. Avoin ja julkinen keskustelu eri vaihtoehdoista unohtui kokonaan ja kansanedustajat siirrettiin katsomoon. Lopulta sitten hallituksen esityksestä ja hallistuspuolueiden äänin täysistunnossa syntyi laki nappin painalluksella.

Seppo Konttinen käsittelee kirjassaan Lakien synty hyvin seikkaperäisesti ja yksityiskohtaisin esimerkein parin viime vuosikymmenen lainsäädäntötyötä. Laajaa lähdemateriaalia hyväksikäyttäen hän osoittaa miten suomalainen lainvalmistelutyö on kaukana demokraattisesta kontrollista. Sitä tehdään hämärissä työryhmissä ja toimikunnissa, joiden kokoonpanolla varmistetaan haluttu lopputulos jo etukäteen.

Seuraavat eduskuntavaalit on ensi keväänä. Äänestäjien kannattaisi mielestäni tutustua Seppo Konttisen tärkeään kirjaan, jotta voisivat kysyä omalta ehdokkaaltaan, miten tämä aikoo vastata tärkeään kansanvallan kysymykseen lainvalmistelun avoimuudesta ja demokraattisuudesta, jos tämä sattuu tulemaan valituksi.

Kirjoittaja on kemijärveläinen kirjallisuuden harrastaja