Grillikioskiyrittäjä joutuu korvaamaan oikeudenkäyntikuluja yli 30 000 euroa

Lahtelainen kaupunginvaltuutettu vaati kaupungilta korvauksia torigrillinsä paikan vaihtumisesta. Yli 80 000 euron korvaukset jäivät kuitenkin saamatta.

Kotimaa
Torigrilli Hansa-aukiolla.
Elise Tykkyläinen / Yle

Lahtelaiselle grillikioskiyrittäjän maksettavaksi on langennut mittavat oikeuskulukorvaukset. Lahtelainen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Jari Salonen nosti kanteen Lahden kaupunkia vastaan grilliyhtiönsä nimissä.

Rakuuna Oy vaati kaupungilta yli 80 000 euron korvauksia torigrillin paikan vaihtumisesta koituneista kuluista ja tulojen menetyksistä.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus päätyi huomattavasti pienempään summaan. Kaupunki joutuu maksamaan yhtiölle reilut 2 400 euroa viivästyskorkoineen korvauksena viime kesältä. Muilta osin yhtiön vaatimukset hylättiin, sillä oikeuden mukaan yhtiölle ei aiheutunut tulonmenetyksiä enää heinäkuun jälkeen.

Sen sijaan grilliyhtiö joutuu korvaamaan Lahden kaupungille oikeudenkäyntikuluja yli 30 000 euroa.