Parveke romahti Länsi-Lontoossa – kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut

Onnettomuus tapahtui puolen päivän aikaan Cadogan Squarella Knigtsbridgessa.

Ulkomaat
Parvekkeen kaide romahti kun sen yli yritettiin nostaa sohvaa köysien avulla.
Parvekkeen kaide romahti kun sen yli yritettiin nostaa sohvaa köysien avulla. Andy Rain/ EPA

Kaksi miestä on kuollut, kun Länsi-Lontoon Knightsbridgessä sijaitsevan kerrostalon parvekkeen kaide romahti, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo (siirryt toiseen palveluun). Kuusi on loukkaantunut.

Kuolleet miehet olivat muuttomiehiä. BBC:n haastatteleman naapurin mukaan he olivat nostamassa sohvaa köysien avulla parvekkeen kautta toisen kerroksen asuntoon. Parvekkeen kaide ei kestänyt sohvan painoa, ja kaide putosi miesten päälle.

Parvekkeen pohja pysyi paikoillaan, mutta vanhojen koristeparvekkeiden kaiteissa on usein ruostevikoja. Onnettomuus tapahtui puolen päivän aikaan Cadogan Squarella Knigtsbridgessä. Knightsbridge kuuluu Lontoon hienompiin asuinalueisiin.