Aseeton mies kuoli poliisin luotiin New Yorkissa – saatettiin ampua vahingossa

Poliisin mukaan 28-vuotias mies, joka ammuttiin torstaina rappukäytävässä Brooklynissä, vaikuttaa olleen täysin viaton.

Ulkomaat

Poliisin mukaan aseettoman miehen kuolemaan johtanut ampuminen New Yorkissa Yhdysvalloissa saattoi johtua vahingonlaukauksesta.

28-vuotias mies kuoli poliisin luotiin pimeässä rappukäytävässä torstaina. Hän oli juuri astunut rappukäytävään Brooklynissä sijaitsevalla asuntoalueella tyttöystävänsä kanssa, kun häntä ammuttiin kerran rintaan. Hänet vietiin sairaalaan, jossa hänet julistettiin kuolleeksi.

Poliisipäällikkö Bill Bratton kertoi perjantaina tiedotustilaisuudessa, että uhri vaikuttaa olleen täysin viaton.

– Se mitä tapahtui viime yönä, oli erittäin valitettava tragedia, hän sanoi.

Brattonin mukaan vaikuttaa siltä, että kyseessä saattoi olla vahinko.

Mies ammuttiin, kun aloitteleva poliisikaksikko oli tekemässä rutiinipartiointia rakennuksessa, jossa on lähimenneisyydessä ollut rikollisuutta. Valot eivät toimineet rakennuksen seitsemännessä ja kahdeksannessa kerroksessa, joten poliisit joutuivat toimimaan hämärässä, vaikkakin heillä taskulamput. Laukauksen jälkeen poliisit löysivät miehen viidennessä kerroksesta. Miehen tyttöystävä yritti elvyttää häntä.

New Yorkin poliisi ja Brooklynin piirisyyttäjä tutkivat tapausta.

Lähteet: AFP