Äitiä epäillään kahden lapsen surmasta Kuopiossa

Poliisi sai hälytyksen Itkonniemellä sijaitsevaan asuntoon kello kuudelta illalla. Poliisi tutkii tapausta henkirikoksena ja teoista epäillään perheen äitiä.

Kotimaa
Kuopion Maljalahdessa sijaitsevan kerrostalon asunnosta löytyi kaksi lasta kuolleena lauantai-iltana.
Kuopion Maljalahdessa sijaitsevan kerrostalon asunnosta löytyi kaksi lasta kuolleena lauantai-iltana.Toni Pitkänen / Yle
Kuopion Maljalahdessa sijaitsevan kerrostalon asunnosta löytyi kaksi lasta kuolleena lauantai-iltana.

Kuopiolaisesta yksityisasunnosta on löytynyt kuolleena kaksi alle kouluikäistä lasta. Poliisi sai hälytyksen Kuopion Itkonniemellä sijaitsevaan asuntoon lauantai-iltana kello kuudelta.

– Asunnosta löytyi menehtyneenä kaksi alle kouluikäistä lasta, poliisi kertoi hieman ennen kello 21:tä lähettämässään tiedotteessa.

Poliisi toteaa aloittaneensa asiassa esitutkinnan. Tapausta tutkitaan henkirikoksena, ja teoista epäillään perheen äitiä, poliisi kertoo.

Yle Uutisten haastattelema Kuopion va. sosiaalijohtaja Arja Kekoni sanoi, että perhe oli lastensuojelun asiakas. Perheen luona oli hänen mukaansa käyty viimeksi tällä viikolla.

Poliisi on vielä vaitonainen tapauksen yksityiskohdista. Itä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Juha Korhonen kuitenkin kertoi Yle Uutisille, että epäillyt henkirikokset ovat tapahtuneet todennäköisesti lauantaina.

Poliisi aikoo tiedottaa tapauksesta lisää aikaisintaan sunnuntaina iltapäivällä.