Osa ihmisistä ei tiedosta olevansa omaishoitajia

Omaishoitajien valtakunnallisen viikon tavoitteena on herättää päättäjien huomio omaishoitajien aseman parantamiseksi. Viikolla korostetaan myös millaista on arki omaishoitajana ja kuinka tukea voi saada.

omaishoito
Aino sisätossut.
Yle

Omaishoitajien viikon aikana Omaishoitajat ja läheiset -liitto paikallisyhdistyksineen herättelee päättäjiä reagoimaan omaishoitajien tuen tarpeisiin.

Joensuun seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n toiminnanjohtaja Seija Ollarannan mukaan omaishoitajien asemassa riittää vielä parannettavaa.

– Omaishoitajat tulisi ottaa huomioon jo palveluiden ja tukimuotojen suunnittelussa. Omaishoitajat jos ketkä tietäisivät millaista tukea ja apua sinne kotiin tarvitaan.

Omaishoito voi alkaa myös äkkiseltään jonkun onnettomuuden myötä.

Seija Ollaranta

– Parhaimmillaan perheet saisivat tarvitsemansa tuen, mahdollisuuden vapaapäiviin ja hoidettava henkilö hyvää huolenpitoa, Ollarantaa toteaa.

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n mukaan Suomessa omaishoitajia on noin 350 000, mutta tarkkaa määrää Pohjois-Karjalassa toimivista omaishoitajista Ollaranta ei pysty sanomaan.

– Osasyynä on se, että omaishoitajia ei tunnisteta tai, että he eivät itse tunnistaudu omaishoitajiksi. Sitä ei välttämättä huomaa jos hivuttautuu yhä vaativampaan ja vaativampaan omaishoitoon.

Usein mielletään, että omaishoitajat ovat iäkkäämpiä, puolisostaan huolehtivia henkilöitä, mutta se ei ole koko totuus.

– Paljon on myös lapsiperheitä ja nuoria perheitä. Omaishoito voi alkaa myös äkkiseltään jonkun onnettomuuden myötä, Ollaranta kertoo.

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry ovat haastaneet kansanedustajat ja kansanedustajaehdokkaat tutustumaan omaishoitajien arkeen.

Joensuun seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry järjestää paikallisen Omaiset mielenterveystyön tukena -yhdistyksen kanssa Pidämme puolta - Pidämme huolta -yleisötapahtuman.