1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kolmiulotteinen tulostus mullistaa jopa talonrakennuksen

Uusi kolmiulotteinen tulostustekniikka mahdollista entistä monimutkaisempien ja vaativampien esineiden, jopa talojen tekemisen kopiotekniikalla. Tulostimet ovat monimutkaisia robotteja, jotka työstävät mallikappaleen kopioita ja Kiinassa on jo tehty kokonaisia betonisia taloelementtejä tällä tekniikalla.

Kotimaan uutiset
Kiinassa kopiotekniikalla valmistettu talo.
Yle

Kolmiulotteinen tulostaminen valtaa koko ajan uusia aloja. Kiinassa tehdään jo kolmiulotteisella tekniikalla kokonaisia taloelementtejä. Kerrostalojakin voitaisiin tehdä, mutta toistaiseksi lupapolitiikka vielä estää tämän.

Kotikäyttöönkin voi ostaa jo oman 3D-tulostimen muutamalla satasella. Sillä ei vielä taloja tehdä, mutta vaikkapa kadonneen sakkinappulan sillä saa työstettyä.

Kun aikaisemmin esineiden ja tuotteiden valmistamiseen täytyi rakentaa ensin iso tehdas, nykytekniikka mahdollistaa tuotteiden tekemisen monistustekniikalla. Samalla kehittyvä 3D-tulostus antaa mahdollisuuksia luoda nykyisten tuotteiden rinnalle jopa kokonaan uudenlaisia tuotteita ja palveluja.

Ammattimaisen käytön lisäksi kotikäyttäjä voi kohta itse suunnitella tai tulostaa jo lähes minkä tahansa tuotteen. Ammattikäyttöön tarkoitettujen 3D-tulostimien hinnat lähtevät noin 30 000 eurosta, mutta esimerkiksi metallia tulostavat laitteet voivat maksaa puolitoista miljoonaa euroa. Kotikäyttöön laitteen saa halvimmillaan muutamalla satasella. Sen tulostuskyky tosin rajautuu pieniin kymmenen-parinkymmenen sentin kokoisiin esineisiin ja tulostukset ovat yleensä muoviseoksia.

Tekniikka kehitetty jo kymmeniä vuosia sitten

Kolmiulotteinen tulostaminen ei ole uusi asia. Ensimmäiset 3D-tulostimet otettiin käyttöön jo 1980-luvulla. Tekniikka on kuitenkin ottanut suuria edistysaskeleita viime vuosien aikana.

Oulun ammattiopiston suunnittelija Tommi Hirvonen on työskennellyt 3D-tulostin tekniikan kanssa kuutisen vuotta ja sinä aikana tekniikka on muuttunut merkittävästi.

– Tätä 3D-tulostukseen liittyvää hypeä on lisännyt myös se, että yritykset ovat havainneet tämän tekniikan tarjoamat mahdollisuudet esimerkiksi tuotekehityksessä ja kappaleiden valmistuksessa, kertoo Tommi Hirvonen.

3D-tulostimella voi tehdä esimerkiksi työkaluja, sakkinappuloita ja pikkuesineitä.

Kolmiulotteisen tulostaminen mahdollistaa hyvin monimuotoisten esineiden tekemisen. Laitteiden ominaisuuksista riippuen niillä voi tulostaa esimerkiksi kuluttajatuotteita, työkaluja elektroniikkalaitteita sekä erilaisia autoteollisuuden ja ilmailuteollisuuden sekä lääketeollisuuden tuotteita.

Rakennusteollisuudessa kolmiulotteista tulostamista on tutkittu muun maussa erilaisten rakennustarvikkeiden tuottamisessa. Internetissä leviää myös video, jossa kiinalainen 32-metriä pitkä 3D-printteri tulostaa betonisia taloelementtejä. Tekniikka mahdollistaa jopa kymmenen omakotitalon rungon rakentamisen vuorokauden aikana.

Lue seuraavaksi