Valtio tukemassa Soklin rataa – ehdoista ja rahamäärästä alkaa neuvottelu

Hallitus on päättänyt lähteä tukemaan Savukosken Soklin kaivosrataa, mikäli ehdoista päästään sopuun. Talouspoliittinen ministerivaliokunta teki tiistaina päätökseen, että norjalaisen lannoiteyhtiö Yaran kanssa aloitetaan viralliset neuvottelut.

politiikka
Johtaja Eero Hemming
Yara Suomen johtaja Eero Hemming. Jorma Korhonen / Yle

Liikenne- ja viestintäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan periaatepäätös on tehty nimenomaan radan rakentamisen tukemisesta. Rahasumma on vielä auki. Risikon mukaan millä tahansa ehdoilla valtiontukea ei makseta.

Nyt alkavat neuvottelut tähtäävät siihen, että kaivos voisi aloittaa toimintansa vuonna 2020.

Sokliin suunnitellaan fosfaattikaivosta. Fosfaatti rikastettaisiin Savukoskella ja kuljetettaisiin junalla Perämeren satamaan, josta se vietäisiin laivateitse Norjaan jatkojalostettavaksi.

Alle puolet kustannuksista

Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätyi tukemaan Soklin liikenneyhteyksistä ratavaihtoehtoa, koska junayhteys antaa mahdollisuuden pitkäaikaiseen toimintaan.

Valiokunta piti junakuljetusta myös auto-junavaihtoehtoa kuljetustaloudellisesti edullisempana. Myös väestön ja ympäristön kannalta junakuljetus on valiokunnan mukaan parempi.

Tukisumma on yhä avoin. Yara on aiemmin lausunut, että se haluaisi radalle tukea noin 200 miljoonaa euroa, joka olisi noin puolet kustannuksista. Nyt ministerivaliokunta sanoo lähtökohdakseen, että valtio voisi maksaa radan kokonaiskustannuksista alle puolet.

Valtioneuvoston hallintoneuvos Mikael Nyberg sanoo, että kokonaiskustannukset rautatielle ja tielle ovat noin 415 miljoonaa euroa. Nybergin mukaan valtion tukiosuus on alle 200 miljoonaa euroa.