Luontaistuotteiden verkkokaupasta tuli miljoonabisnes entisen huonekalukaupan varastoon Iisalmessa

Iisalmelaisen Mika Kaarakaisen verkkokauppa on kasvanut seitsemässä vuodessa liikevaihdoltaan yli 2,5 miljoonan euron yritykseksi. Iso osa myynnistä tulee kalaöljystä, D-vitamiinivalmisteista ja maitohappobakteereista.

Kotimaa
Yrittäjä Mika Kaarakainen.
Jukka Eskanen / Yle

Iisalmelaisyrittäjä Mika Kaarakainen on nähnyt verkkokaupan nousun läheltä. Luontaistuotteita verkossa myyvä yrittäjä aloitti toiminnan vuonna 2007. Syyskuussa verkkokauppa oli kasvanut niin suureksi, että edessä oli muutto entisiin Suomi-Soffan varastotiloihin Iisalmen Marjahakaan.

Kaarakaisen mukaan viime vuonna kasvu oli jo 50 prosentin luokkaa ja liikevaihto nousi yli 2,5 miljoonaan euroon.

– Se on ollut ihan tavoitehakuista. Kasvu on ollut tärkeintä: haetaan markkinoita ja katsotaan mihin rahkeet riittää.

Marjahaassa olevasta hallista lähtee tavaraa ympäri Suomea ja maailmaa, jopa Australiaan asti.

"Hinnoilla kilpaillaan kovaksi"

Iisalmelaisyrittäjän mukaan eniten verkkoluontaistuotekaupassa menee kala- ja sinkkiöljyjä. Myös D-vitamiinivalmisteita ja maitohappobakteereita myydään vilkkaasti.

Kaarakainen laskee, että luontaistuotteet saadaan myytyä verkkokaupassa 10–30 prosenttia halvemmalla kuin kivijalkakaupoissa. Tämä houkuttaa myös jatkuvasti lisää kilpailijoita markkinoille.

– Hinnoilla kilpaillaan kovasti ja kenttä elää jatkuvasti, sanoo nyt kuusi henkilöä työllistävä Kaarakainen.

Hänen mukaansa alalla on verkossa Suomessa muutama isompi toimija ja runsaasti pieniä, noin 100 000 euron liikevaihtoa pyörittäviä yrityksiä.

Luontaistuotebuumi näkyy myös verkkoapteekeissa

Kuluttajien kiinnostus verkossa myyntäviin luontaistuotteisiin näkyy myös apteekeissa, joilla on verkkokauppa. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston verkkoapteekissa myydään eniten kosmetiikkaa, vitamiinivalmisteita ja intiimituotteita. Yliopiston apteekilla on ollut verkkokauppa vuodesta 2009 lähtien.

Yliopiston apteekin verkkokauppaa vetävä proviisori Johanna Sarajärvi arvioi, että apteekkialalla verkkokaupassa tulee erottumaan jatkossa muutamia isoja toimijoita.

Lääkkeet on myytävä verkossa samalla hinnalla kuin kivijalkamyymälässä. Muissa tuotteista hinnat ovat osin hieman halvempia. Sarajärvi sanoo, että tarjouskampanjoista huolimatta verkkoapteekit eivät käy radikaalia hintakilpailua.

Sarajärvi pitää selvänä, että apteekkien verkkokauppoja tulee jatkossa lisää. Vielä nyt verkkomyynti ei ole juurikaan vaikuttanut asiakasvirtoihin Itä-Suomen yliopiston apteekissa Kuopion keskustassa.