Ruokailutottumuksista johtuva rasvamaksa yleistyy Suomessa hälyttävästi

Lihomisen vanavedessä syntyvä rasvamaksa havaitaan Suomessa yhä useammalla. Alkoholin lisäksi myös ruokailutottumukset rasittavat maksaa.

terveys
Megapussi.
Yle

Alkoholi ei ole enää suomalaisen maksan pahin vihollinen. Maksan rasvoittumisesta johtuva rasvamaksa on pahimmillaan tulehdukseen johtava sairaus, jota ei voida parantaa.

– Alkoholia juodaan edelleenkin liikaa, mutta nyt on myös se ongelma, että ihmiset syövät liikaa. Suomalaiset tulevatkin lihomisen suhteen aivan amerikkalaisten vanavedessä, kertoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin gastroenterologi Tarmo Koivisto.

Maksa pärjää liian rasvan ja myrkkyjen keskellä hyvinkin pitkään. Kun ongelmat sitten kasaantuvat, ei paljon ole enää tehtävissä.

– Maksastahan voisi veistellä pois kaksi kolmasosaa ja se toimisi silti. Eli maksan pitää mennä aika huonoon kuntoon ennen kuin alkaa tulla ongelmia ja sitten onkin jo ongelmia ihan joka puolella. Sitä maksan toimintakapasiteetin menetystä ei korvaa enää mikään, Koivisto huomauttaa.

Paljon riippuu myös perimästä.

Toiset lihovat mahasta ja onnekkaimmat naiset leviävät reisistä, mikä ei ole yhtä paha juttu

– Toiset lihovat mahasta ja onnekkaimmat naiset leviävät reisistä, mikä ei ole yhtä paha juttu. Kun rasvaa kertyy mahaan, sitä menee myös maksaan. Se on ongelma, Koivisto kommentoi.

Pienissä määrissä rasva ei haittaa maksan toimintaa. Joskus se kuitenkin tulehtuu rasvoittumisen takia. Näitä tapauksia on Koiviston mukaan vain 5-10 prosenttia rasvamaksaa sairastavista.

Maksa pärjää rasvan kanssa, sydän ei

Liika rasva ei ole vain maksan ongelma, vaan rasvoittuminen johtaa myös sydän- ja verisuoniongelmiin.

– Jos se rasvamaksa etenee kirroosiin, niin sitä ei poista mikään. Yhdysvalloissa kohta suurin osa maksasiirroista tehdään rasvamaksan aiheuttaman kirroosin takia, Koivisto kertoo.

Mikä hälyttävintä, rasvamaksa on nykyään myös lasten ja nuorten sairaus.

Kun vanhemmat syövät, lapset seuraavat siinä mukana

– Kun vanhemmat syövät, lapset seuraavat siinä mukana. Minusta myös ruokahalu periytyy: joidenkin tekee kovasti mieli rasvaista ruokaa ja toiset pärjäävät hyvin salaatilla, Koivisto jatkaa.

Elintavoista johtuvat sairaudet tulevat lopulta yhteiskunnan maksettaviksi, sillä sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen kaltaisten sairauksien määrä vain kasvaa. Alkoholin käyttö ja syöminen kannattaa pitää kohtuuden rajoissa ja välttää nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja. Koivisto kehottaa kiinnittämään huomiota ravinnon lisäksi myös liikkumiseen:

– Liikunta on tärkeää. Liikkuva ihminen on hyvällä tuulella ja hänellä on muutakin tekemistä, kuin syöminen.

Gastroenterologi Tarmo Koivisto puhuu maksasairauksista Etelä-Karjalan Osuuspankin auditoriossa Lappeenrannassa torstaina klo 18.