Järvitaimen pyydetään ennen kuin se ehtii lisääntyä – kanta erittäin uhanalainen

Keski-Suomen maakuntakala järvitaimen on todettu Suomen lajien uhanalaisuusluokituksessa erittäin uhanalaiseksi. Ihmisen toiminnan vaikutuksesta vaeltavan järvitaimenen elinolosuhteet ovat heikentyneet voimakkaasti.

Kotimaa
Järvitaimen.
Olli Sivonen.

Järvitaimenen tilanne näyttää synkältä. Laajalla alueella liikkuva kala on saanut vastaansa pilaantuneet kutualueet, tukkeutuneet vaellusreitit ja tehokkaat pyydykset.

– Maakuntamme vesiluonnon symbolin tila on surkea, mikä ei ole kunniaksi keskisuomalaisille, mutta merkitsee myös mahdollisuuksien menetyksiä varsinkin matkailuelinkeinossa ja alueen imagon kannalta, toteaa Järvitaimenkannat kasvuun Keski-Suomessa -hankkeen projektipäällikkö Suvi Ahonen kertoo.

Suurin uhka järvitaimenelle on ylikalastus.

Kalat pyydetään pois järvivaelluksella ennen kuin ne saavuttavat sukukypsyyden.

Jukka Syrjänen

– Kalat pyydetään pois järvivaelluksella ennen kuin ne saavuttavat sukukypsyyden ja ennen kuin ne ehtivät virtavesiin kutemaan. Toinen suuri ongelma ovat padot, toteaa tutkijatohtori Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopistosta..

Surkeasta tilanteesta huolimatta Järvitaimenkannat kasvuun -hanke on jämässä kalenterivuoden mittaiseksi. Hankkeen mukana tyrehtyy myös taimenkannan jatkoseuranta.

– Seurantaan ei ole resursseja. Esimerkiks Riista- ja Kalatalouden Tutkimuslaitos ei panostanut tänä vuonna enää Keski-Suomen taimenkantojen seurantaan käytännössä mitään. Seuranta on ollut yhdistysten ja kalastusalueiden harteilla, Syrjänen sanoo.

– On hyvä kysymys kuka järvitaimenen puolta nyt pitää. Tarvittaisiin kansalaisaktiivisuutta, yhdistyksiä ja yrityksiä panostamaan aikaa vaivaa ja euroja järvitaimenen eteen, hän jatkaa.

Jukka Syrjästä haastatteli Yle Keski-Suomelle Virpi Kotilainen.