1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tekniikka

3D-tulostuskahvilassa haaveillaan printatuista sokeriherkuista

Tampereelle avataan ensi viikolla Pohjoismaiden ensimmäinen 3D-tulostuskahvila. Muovitulostinten lisäksi kahvila aikoo hankkia sokeritulostimen.

tekniikka
Sammeli Majava
Yle / Antti Palomaa
3d-tulostimella printattuja esineitä
Katso videolta, kun yrittäjä Sammeli Majava printtaa kahvilansa logon 3D-tulostimella.

Tamperelainen yrittäjä Sammeli Majava haluaa antaa tavallisille kaduntallaajille mahdollisuuden tutustua kolmiulotteisen tulostuksen maailmaan. Majava avaa ensi viikon tiistaina Tampereelle Pohjoismaiden ensimmäisen 3D-tulostuskahvilan.

Kahvin ja pullan lisäksi kahvilassa voi ostaa itselleen printatun muoviesineen – tai sitten vain omin silmin nähdä, mistä 3D-tulostuksessa on kyse.

Sokeriprintterillä asiakkaasta näköispatsas

Tulevaisuudessa Majava aikoo hankkia kolmen muovitulostimen kaveriksi myös sokeriprintterin.

– Kunhan sokeritulostin tulee markkinoille, niin ostamme sen välittömästi. Se printtaa syötävää sokeria ja siihen saadaan erilaisia makuja, kuten kirsikkaa, vaniljaa, minttua, suklaata ja muita, Majava kertoo.

Tulevaisuudessa kahvilan vitriinissä saattaa siis olla myytävänä sämpylöiden ja leivosten sijasta tulostettuja sokeriherkkuja.

– Voi leikitellä ajatuksella, että kun meillä on 3D-skanneri ja tulee sokeriprintteri, niin voimme skannata asiakkaan ja tehdä hänestä pienen näköismakeispatsaan, esimerkiksi kakunkoristeeksi hääparille, Majava sanoo.

Kahvilan astiastoa Majava ei vielä aio tulostaa, eikä suosittele kahvimukin tulostamista muillekaan.

– Suosittelen odottelemaan, että saamme jossain kohtaa keramiikkaprintterin. Siihen menee vielä hetki, Majava naurahtaa.

Kahvilan nykyisillä tulostimilla tehty muki ei välttämättä pitäisi nestettä, ja astianpesukoneessa se saattaisi muuttua itse nestemäiseksi.

Tulostamisesta veloitetaan minuuttitaksa

Alkuvaiheessa kahvilassa voi tulostaa esineitä joko PLA- tai ABS-muovista. PLA on tehty luonnonmateriaaleista, kuten maissitärkkelyksestä, joten se myös maatuu luonnossa. ABS-muovi taas on samaa, joista legopalikat tehdään.

Monet tulostavat pieniä koriste-esineitä, mutta myös hyötyesineiden tulostaminen onnistuu.

– Olen tulostanut itselleni kännykänkuoret ja tulostan tänne kahvilaankin pieniä hyötyesineitä, Majava sanoo.

Tulostamisesta veloitetaan kahvilassa minuuttitaksa. Esimerkiksi pienen koriste-esineen tulostaminen 20 minuutissa maksaisi vajaat puolitoista euroa.

Lue seuraavaksi