Rakennusyhtiö Skanska sekaantunut lahjusskandaaliin

Skanskan kumppaniyritys Brasiliassa on jäänyt kiinni suurista lahjuksista. Skanska on tämän johdosta päättänyt lopettaa toimintansa Latinalaisessa Amerikassa.

talous

Ruotsalainen rakennusyhtiö Skanska on sekaantunut suureen lahjusskandaaliin Brasiliassa, kertoo Ruotsin radion Ekot-toimitus (siirryt toiseen palveluun).

Toimituksen saamien tietojen mukaan Skanskan yhteistyökumppanin epäillään maksaneen 5,85 miljoonaa kruunua (noin 630 000 euroa) lahjuksia saadakseen suuria tilauksia.

Brasilian poliisi on viime päivinä pidättänyt noin 20 eri rakennusyhtiöiden johtajaa lahjuskuulusteluihin. Ekot-toimituksen mukaan kaksi Skanskan partneriyrityksen Camargo correan johtajaa on myöntänyt teon. Itse Skanskan johtajia ei ole otettu kiinni.

Lahjuksia olisi maksettu mm. brasilialaiselle öljy-yhtiö Petrobrasille. Lahjusten avulla Skanska ja Camargo correa saivat rakennettavakseen suuren kaasuputken, jonka arvo oli noin 170 miljoonaa euroa.

Latinalainen Amerikka on vaikea alue euroopplaisille yrityksille, koska lahjonta on hyvin yleistä. Lahjusten arvo on usein kaksi - kolme prosenttia sopimuksen arvosta.

Skanska on päättänyt vetäytyä koko Latinalaisesta Amerikasta skandaalin tultua julki.