Tampereen hotellikapasiteetti ei kasvanutkaan oletetusti

Kaupunkiin nousi uusi, ison kokoluokan hotelli, mutta samaan aikaan kaksi keskikokoista hotellia sulkee ovensa.

Kotimaa
Tornohotellin terassi ulkoa.
Petri Aaltonen / Yle

Tampereen hotellikapasiteetti on jäämässä luultua pienemmäksi. Torni-hotellin valmistuminen toi kolmisensataa huonetta lisää, mutta hotelli Viktorian ja Holiday Innin sulkemiset vähentävät hotellihuoneiden määrää yli kahdella sadalla. Victoria sulkeutuu ennen joulua ja Holiday Inn ensi kesänä.

Yhtään kongressia ei ole peruttu sen vuoksi, ettei olisi kapasiteettia.

Karoliina Sunell

Holiday Innin lopettaminen on menetys kansainvälisille kokousvieraille. Kongressitoimisto Taviconin toimitusjohtaja Karoliina Sunell sanoo, että Holiday Inn on ollut ainoa kansainvälinen hotellibrändi Tampereella. Ulkomaiset kokousvieraat valitsevat mieluiten hotellin, jonka brändi on tuttu.

– Majoitustilaa on toki ihan hyvin ja Torni-hotelli osaltaan nostaa tasoa. Yhtään kongressia ei ole peruttu sen vuoksi, ettei olisi kapasiteettia, Sunell toteaa.

Yle Tampere kertoi Restel-ketjuun kuuluvan Holiday Innin Tampereen hotellin lopettamisesta torstaina. Päätös ovien sulkemisesta tehtiin business-perustalta.