Pornonäyttelijä Mr. Lothar haluaa bordellit Suomeen

Hallitus esittää tiukennuksia nykyiseen seksin ostoa käsittelevään lakiin. Esityksen mukaan seksin ostaminen muuttuisi rangaistavaksi myös tilanteessa, jossa ostajan olisi pitänyt epäillä seksikauppaa tai paritusta.

Kotimaa
Nainen ja mies kadulla.
Yle

Aikuisviihteen ammattilainen Anssi "Mr. Lothar" Viskari haluaa Suomeen Saksan tapaan laillistetut bordellit.

– Uskon, että seksikauppaa olisi helpompi valvoa, jos valtio järjestäisi Suomeen bordelleja. Prostituoitujen pitäisi maksaa veroja ja työeläkemaksuja ihan samalla tavalla kuin muidenkin ammattien harjoittajien, Mr. Lothar sanoo.

Prostituutiota tutkinut kansanedustaja Anna Kontula (vas.) ei usko bordelleihin.

– En kannata bordellilaitosta, koska se polarisoi seksityöntekijät niihin, jotka työskentelevät virallisissa bordelleissa ja niihin, jotka ovat niiden ulkopuolella. Virallisissa bordelleissa on myös pakolliset terveystarkastukset, joten asiakkaat eivät halua käyttää kondomia. Tämä on vakava uhka, Kontula sanoo.

Hallitus esittää, että seksin ostaminen muuttuisi rangaistavaksi myös silloin, kun ostaja ei tiedä seksin myyjän olevan ihmiskaupan tai parituksen uhri. Tähän asti seksin ostaminen on ollut rangaistavaa vain, jos ostaja tietää prostituoidun myyvän seksiä vastoin tahtoaan.

Hallituksen esityksessä seksin ostaminen muuttuisi rangaistavaksi myös tilanteessa, jossa ostajan olisi pitänyt epäillä seksikauppaa tai paritusta.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) haluaisi kieltää seksin ostamisen kokonaan.

Seksin oston säätelystä keskustelemassa illan A-studiossa sisäministeri Päivi Räsänen, kansanedustaja Anna Kontula (vas), aikuisviihteen ammattilainen Mr. Lothar ja prostituutiota vastustavan Exit ry:n toiminnanjohtaja Tanja Auvinen.