Kari Väänänen Rovaniemen teatterin johtoon

Rovaniemen teatterin uusi johtaja on Kari Väänänen. Lapin alueteatteriyhdistys haki teatterinjohtajaa kutsuvalintamenettelyllä. Yhdistys kutsui neljä henkilöä haastateltavaksi, ja heistä valittiin perjantaina Kari Väänänen.

teatteritaide
Kari Väänänen ja Maarit Airaksinen
Yle / Tapio Räihä

Lapin alueteatteriyhdistyksen hallitus valitsi perjantaina teatterinjohtajaksi Kari Väänäsen. Väänäsen allekirjoittama työsopimus on muotoa 2+3 vuotta.

Väänänen toimii edeltäjistään poiketen teatterin taiteellisena johtajana, eli teatterinjohtajan tehtävistä on karsittu suurin osa hallinnollisista vastuista. Suuri työtaakka on ollut edellisten teatterinjohtajien voimakkaan kritiikin kohde.

Väänänen aloittaa tutustumisen Rovaniemen teatteriin ja henkilökuntaan jo ensi keväänä. Samalla alkaa syksyn 2015 avausnäytelmän, Jari Tervon kirjaan pohjautuvan Esikoisen ohjaustyö.

Väänänen pitää hyvänä onnena sitä, että teatteri saa syksyllä muuttaa neljän vuoden evakkoretken jälkeen takaisin uudistettuun ja remontoituun Lappia taloon.