Hyppää sisältöön

Sotkamossa kaupataan lakkautettua koulua

Sotkamo kauppaa jälleen Soidinvaaran koulun kiinteistöjä. Päärakennus, erillinen liikuntasali ja päiväkotikäytössä ollut entinen opettajien asuntola myydään tarjousten perusteella. Toistaiseksi tarjouksia ei ole tullut.

Kuva: Laura Tolonen / Yle

Koulutoiminta Soidinvaaran koululla loppui viime keväänä. Kiinteistöjä kaupattiin jo kesälomien jälkeen tuloksetta. Kiinteistömestari Hannu Tervonen kertoo, että muun muassa kyläyhdistys on ollut kiinnostunut kiinteistöistä, mutta kustannusten kattamiseksi pitäisi olla toimintaa.

Tilanne rasittaa kuntaakin, koska kiinteistöistä aiheutuu ylläpitokustannuksia, vaikka toimintaa ei tällä hetkellä olekaan. Tervosen mukaan aiemmista lakkautettujen koulujen myynneistä on hyviä kokemuksia ja hän uskookin, että Soidinvaarankiinteistötkin tekevät ennen pitkää kauppansa.

– Aina aika tavaran kauppaa. Esimerkiksi koulu Tuhkakylällä meni tosi hyvin kaupaksi aikanaan. Kaikki lakkautetut koulut on aina saatu myytyä, mutta siihen joudutaan käyttämään aikaa.

Tarjousten jättö Soidinvaaran kiinteistöistä päättyy 19. joulukuuta.