Laulaja Jukka Kuoppamäki ilahtui avioliittolain selkeästä äänestystuloksesta

Laulaja, lauluntekijä ja pappi Jukka Kuoppamäki uskoo, että syrjintä Suomessa vähenee eduskunnan selvän äänestystuloksen jälkeen.

musiikki
Jukka Kuoppamäki
Juho Liukkonen / Yle

Suosikkilaulaja Jukka Kuoppamäki iloitsi selvästi äänestystuloksesta. Kölnin alueella asuva Jukka Kuoppamäki tekee parhaillaan joulukiertuetta Suomessa. Eduskunnan perjantaista äänestystä Kuoppamäki seurasi Mikkelissä Yle Areenan suorasta lähetyksestä.

Eduskunnassa avioliittolain muuttamisen puolesta äänesti 105 ja vastaan 92.

– Minua ilahduttaa se, ettei asiaa ratkaistu niukalla yhden äänen enemmistöllä.

– On nykyaikaa, että jokainen saa itse päättää millaisessa suhteessa elää myös lain suhteen.

1970-luvulla Saksaan muuttanut Kuoppamäki on eläkkeellä Kristiyhteisön papin tehtävästä. Samaa sukupuolta olevien parisuhteet ovat tuttu asiaa pappisvuosilta.

– Itse en ole voinut vihkiä samaa sukupuolta olevaa paria, sillä meidän kirkon rituaalissa on maininta miehestä ja naisesta, eikä minulla ole oikeutta muuttaa yhtään sanaa tuosta rituaalista.

– Mutta olen siunannut samaa sukupuolta olevan parin heidän kotonaan. Molemmat ovat aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa.